Tarpeetonta(ko) tietoa minusta

Ikä: alta 30.

Asun Tampereella mieheni omistamassa rivarikolmiossa. Mun osuus asumiskustannuksista on 197,2 e/kk.

Motto: kaikella paikkansa ja kaikki paikallaan. Arki on yhtä tavaroiden viemistä paikasta toiseen. Myös "vie mennessäs, tuo tullessas". Terveisin järjestelmällisyyden uhri.

Kirjastosta on aina kasa kirjoja ja leffoja lainassa. Toisinaan levyjäkin.

Siviilisääty: naimisissa. Nuukailuhäistämme voi muuten lukea täältä! (Keksinpä kiva postausaiheen, kun voin mainostaa samalla.)

Viime ulkomaanreissu oli Samoksen saarelle.

Liikun eniten pyörällä, myös tänä talvena. Hyvin on renkaat kestäny sepeliä. *koputtaa puuta*

Rentoudun kääntämällä voluumit kaakkoon. Kyllä iskevän kappaleen tunnistaa siitä kokovartalolöystymisestä. Hyvin kelpaa myös instrumenttien hakkaaminen ja neulominen.

Perheeseen kuuluu mies ja lapsi vuosimallia 2015. Lemmikkejä ei ole eikä toivottavasti tule.
Perseeseen kuuluu huonosti.
Okei, ei ollu hauska. Jatketaan.

"Siis niin huono."

TV:stä katsoin tänä syksynä joka jakson Noin viikon uutisia, Stand Up!ia, Siskonpetiä ja Toisenlaisia äitejä.

Tienaan 2513 e + vuorolisät. Työsoppari jatkuu pitkälle ensi syksyyn ja tod näk vielä kauaksi eteenpäin. JEIJ!

Urheilen ihan liian vähän. Pelkkää paikasta toiseen kulkua ja lapsen kanssa jumppaamista. Kiva olis päästä useammin uimaan tai ryhmäliikuntatunneille.

Puolisona olen aina oikeassa ja hermot kireällä, jos en saa vastausta alle 3 sekunnin. Mies kai sanoisi, että ikuinen valittaja. 10 sekunnin päästä.

Lasta hoitaa 15 päivää kuussa toiset tädit päikyssä. Maksaa 218 e/kk.

Autona on Skoda Octavia. Taitaa suunnilleen tankillinen kuukauteen/kahteen riittää.

Googlasin viimeksi "maidon kiehauttaminen". Ei voi kestää näin kauan saada kolmea litraa maitoa kunnolla kiehumaan, saatana!

Seuraavaksi syön sitä rakkaudella (my ass) valmistettua mannapuuroa. Kuten myös huomenna, ehkä ylihuomennakin vielä. Oli maidot 10 snt litralta. Eiköhän menny sähköön nyt nekin säästöt.

Itseopiskellen musikantiksi

Viime aikoina about kaikki vapaat hetket onkin kulunu rattoisasti pianon äärellä. Nyt on pieni tauko, kun sormia kramppaa. Sain vihdoin käsiini nuotit Yann Tiersenin Rue Des Cascadesista, joita olin metsästänyt jo ties kuinka kauan. Hoksasin sellaisen sivuston kuin musescore.com. Sieltä saa rekisteröitymällä ilmaiseksi nuotteja. Mitähän sitä opettelisi tuon jälkeen?

En mä mikään virtuoosi ole, kunnianhimoinen vaan näiden kappalevalintojen suhteen. Ei kolmen vuoden pianokouluhistorialla kauhean pitkälle pötkitä, vaikka opinkin nuotit 6-vuotiaana. Tietysti oon kyllä kehittyny näiden itseopiskeluvuosien aikana.

Kitarankin opettelin itse, mitä nyt koulun musiikintunnit antoivat tukea. Samoin muut perus bändisoittimet, joita paukuttelin vielä koulupäivien jälkeen usein. Isän haitaria harjoittelin kirjaston soitonoppaan kanssa. Kunhan riittää kiinnostusta ja itsekuria, voi oppia soittamaan nollabudjetilla. Niin ja nämä youtuben soitonopettajat vielä. Jarkko Martikaisen Minä vien roskat pois -kappaleen kitaranuotit ei tahtonu avautua kunnolla ennen kuin soitin coverin tahtiin.

Kyllä voi yksien nuottien löytämiseen kulua aikaa!

Pianoa voi käydä läiskimässä monissa kirjastoissa. Ainakin ukuleleja saa joistain lainattua. Jos ikiomaksi tahtoo, Tori.fi on täynnä käytettyjä soittimia. Ostin kitaran torista 20 eurolla, mutta se lähti kaverille lainaan, kun sain paremman sukulaiselta lahjaksi. Digitaalipianoni ostin käytettynä 150 eurolla musiikkiliikkeestä, hintaan sisältyi pedaali ja tuoli. Äänessä oli vähän toivomisen varaa, ja se on alkanut ottaa päähän aika lailla. Kyllä harmittaa, kun en silloin kerran kierrätyskeskuksessa edes kokeillut 120 euron digitaalipianon sointia. Se olisi ollut samanlainen kuin millä opettelin kotona pentuna. Oli joku onnellinen jo ehtinyt sen ostaa, kun tulin katumapäälle. Aina ei pitäisi ensisijaisesti ajatella, että en tarvitse, kun löytyy jo ennestään.

Näin kun itsekseen opiskelee soittoa, ei se tekniikka ole mikään paras mahdollinen. En millekään suurille areenoille näillä lahjoilla pötki, eikä tarvitsekaan. Kunhan omaksi ilokseni soittelen silloin kun lapsi ei pyri nelikätiseen soitantaan. Tai mistä sitä tietää, vaikka joskus innostuisin hiomaan tekniikkaa konservatoriokurssilla. Sitten kun rahaa on kuin Kroisoksella.

PS En ole vegaani

FAK IT. Ihan kuin jonkun pienen ihmisen valinnat vaikuttais yhtään mihinkään. Kyllä ne on ne Trumpin kaltaiset perslävet, jotka tän ilmaston tuhoaa päätöksillään.

Tai sitten ei. Helppohan se on sohia muita syyttävällä sormellaan.

Totuus on, että näin länkkärinä kuulun suunnilleen aatelistoon, kun katsotaan koko telluksen porukkaa. Olen sitä ihmisryhmää, joka ajaa tätä maapalloa kohti tuhoa ylellisillä elintavoillaan. Turha mun on kauheasti rintaa röyhistää, kun kierrättäminen on hyvin handussa. Sen ympäristökuorma on vain pieni osa siitä, mitä lihansyönti aiheuttaa. Jos tarkempia ollaan, niin jätteiden hiilijalanjälki on parisen prosenttia yksilötasolla, lihatuotannon lukema on taasen 15 %. (Luvut Aamulehden hiilijalanjälki-artikkelista 26.11.2017).

Syön lihaa: mm. tehotuotettua broileria ja piereskelevää vesisyöppölehmää. Tutut tavat tiukkaan juurtuneina. Miten helppoa onkaan avata se iänikuinen jauhelihapaketti ja tehdä pikaisesti makaronipöperöt päiväkodista kotiutuvalle. Alkaa siinä nyt väsyneenä vielä jotain kevätkäärylereseptiä tavaamaan. Olen kyllä jo kauan sitten luopunut siitä ajatuksesta, että kasvisruoka ei voisi olla hyvää tai viedä nälkää.

Provompi kuva tähän väliin osoitteesta publicdomainpictures.net

Kun aloitin helmikuussa työt, elintasoni nousi vähintäänkin hurjasti. Säästöön alkoi jäädä yli tonni kuukaudessa. Kaiken edellä kirjoittamani tiedostavana tuntuu syylliseltä koluta kauppareissuilla lihatiskiä, kun rahastakaan se ei ole kiinni. Tottumuksesta vain. Onneksi osaan olla itselleni armollinen: ei elintapamuutoksiin lähdetä liian suurin harppauksin. Eikä hiilijalanjälkeään kannata liiaksi stressata, pöpilään siitä vain pääsee.

Laskemaan en ala, mutta uskoisin, että olisin voinut jo silloin hoitotuella eläessäni karsia lihaa ruokavaliosta. Soijarouhe, pavut ja linssit eivät kalpene lihan kilohinnoille. Tofut sun muut hankkii kuulemma etnisistä ruokakojuista halvemmalla. Kausituotteita ostoskoriin, kuten nytkin. Jos olenkin väärässä, niin mitä sitten, vaikka kuussa menisikin vaikka parikymppiä enemmän ruokaan, jos ei sentään pennejä tarvitse laskea?

Määränpääni on siis vähentää lihansyöntiä. Jaksaessani olen keittiömestarina se luova hullu, joka hyödyntää kaapin pohjia. Tuotoksia maistellaan varoivaisesti otsa kurtussa. Bataattisosekeitto ja raastepihvit on koettu helpoiksi ja melko nopeavalmisteisiksi. Papulasagne ja punajuurikeitto menivät päin helvettiä. Kyllä mä opin vielä resepti kerrallaan.

Muistatko Ekomiehen?

Se oli sitä aikaa, kun kuuntelin Spaissareita huoneessani ennen kuvaputkitelkkarin äärelle istumista. Sinne minut houkutteli Ekoisti, huumorilla maustettu ympäristöohjelma. Oikealle kanavalle pääsi painamalla nappulaa numero 2 tv:n reunasta.

Ekoistista muistan Simo Frangénin niksinurkan ja viitassaan viilettävän liuhuletin, Ekomiehen. Ekomies valisti luontoa tuhoavia saapumalla paikalle juuri sopivasti. Pieni sanallinen kurinpalautus, jonka päätteeksi viitta heilahti ja saarna päättyi sanoihin "niin maailma pelastuu!"

Nyt Ekomiehen valistusta katsoessa syntyy syvä myötähäpeä. Ei vain ysärilaadun vuoksi vaan myös umpisurkean näyttelemisen. Ehkä tarkoitus olikin olla tosi kökkö. "Ekomies on tosi ärsyttävä vihaisuudessaan eikä osaa näytellä", kuuluu eräs kommentti, joka löytyy Ekomiehen paluu -pätkän alta. Tänä syksynä supersankari loikkasi tähän päivään opettaen muovinkierrätyksen alkeet. 20 vuotta vei sankarilta hiukset, mutta muuten sama meno jatkuu.

Kuvakaappaus osoitteesta https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/11/01/ekomies-pelastaa-maailmaa

Ekomies taisi olla Stam1nan Pakkolasku-musiikkivideon innoittaja. Siinä supersankarikokelaat iskevät huonoja ympäristövalintoja tekevän Hynysen Jounin kimppuun. Eipä homma etenekään kuin siellä S:llä alkavassa paikassa, sillä äijän kovaa kuorta ei niin vain pehmennetäkään. Tokkopa tosielämässäkään.

Minkähänlainen valistus saa ihmiset sammuttamaan valot tyhjistä huoneista tai välttämään yksityisautoilua? Neutraali uutisointi? Pelottelutaktiikka? Huumori? Veikkaan, että jokaiselle on tarjottava jotakin. Taitaa vaan olla aika epäseksikäs aihe tuo ympäristövalistus. Ei siihen lauluntekijätkään ole kauheasti tarttuneet. Stam1na teki poikkeuksen ja tykitti kulutuskritiikkiä Viimeinen Atlantis -albumin verran. Näistä yksi kappale oli tuo jo mainitsemani Pakkolasku. Näin Mustana Perjantaina voisinkin lopettaa tämän sepustuksen sen hienoihin lyriikoihin, jotka ovat Antti Hyyrysen käsialaa.

Niin kauan kun saastuttaminen on maksutonta

Kaupan ulkopuolinen osapuoli maksaa laskun

Lahossa mittapuussa riiput, se on kellukkeesi

Pankki vei talon, ulosottomies veneesi,

Kalastit tontilla, autoilla, muovimaterialla

Arvostusta, mutta hukutit kai avaimesi

Rahtasit ostoskassissa rippeitä moraalista

Repesi säkin pohja elintasovaatimuksista

Käteistä kuivana ei ole edes leipään,

Tavarantulvan vietävänä puret hammasta

Talouskriisi on syypää kaikkeen, vaan kauan eläköön kulutusjuhla

Hukutit itsetuntoa, hukutit materialla

Hukutit pelkoa ja heikkouttasi

Kolme jos kahden hintaan saa tavaraa,

Halutaan tätä ja tätä ja tätä ja tätä ja tätä

Ostoskeskus on suojana päidemme yllä

Nauttien olosta yritämme hymyillä

Parasta ennen on tatuoitu viivakoodiin

Pilaantunut kilo sianlihaa, syö sydän, syö pää

Aina löytyy niitä, jotka myy ja jotka maksaa

Raha ei vatsaa täytä, koneen rattaat vain rasvaa

Pankkien kaatuessa köyhä kansa pettyy

Barrikadin palaessa kostonhimo syttyy

Hukutit kuluttajana, hukutit velallisena

Hukutit luontosi ja vapautesi

Kolmea ei kahden hintaan olekaan

Lasku on tätä ja tätä ja tätä ja tätä ja tätä

Loppuun, kiitos, pakkolasku

Meikitönnä

Eilen oli taas sellainen erikoispäivä, että tulin töhrineeksi lärviäni. Normaalisti arjessa en jaksa välittää yhtään meikkaamisesta, mutta juhliin tahdon ehostautua edes vähän. Ripsaria, kulma- ja valokynää, meikkivoidetta, that's it.

Toisaalta ihailen heitä, jotka osaavat eri värkein tuoda kasvoistaan parhaat puolet esiin. Kuitenkin maskin peittoon jää täysin erinäköinen ihminen. Voi syntyä iso kynnys lähteä ilman meikkiä ihmisten ilmoille.

Ett ögon. Tarkennus pielessä kuten katseessakin.

Voisinhan itsekin haahuilla vähemmän kummituksen näköisenä. Edes hiukan jotain lätkiä naamaan aamuisin. Tässä asiassa nostan mieluummin kädet pystyyn. Ei kiinnosta. Ei jaksa. Jospa nukunkin vähän pidempään. Kuitenkin tihkusateessa pyöräillessä olis kaikki poskilla. Ja se uusin riesa: allergiaoireilu.

Eilenkin alkoi kirveltää silmiä niin maan perkuleesti. Joko on ripsarissa tai silmissä vikaa. Syytän jälkimmäistä. Oon huomannu herkistyneeni muullekin kosmetiikalle. Ohuessakin hajuvesipilvessä tuntuu, ettei happi kulje. Deodoranttia karvakainaloon ja baanalle, kuuluu mottoni. Näkyy kukkarossakin.

No, kasvorasvaa ehkä myös. Perin äidiltäni tälläsen aknenaaman. Etelän auringossa iho innostui nostattamaan ah-niin-kauniita näppyjäkin. Kiva olis ku posket näyttäis vauvan pyllyltä. Ehkä joku päivä löytyy joku tuote, joka tekee ihmeitä. Käytetään nyt entiset purnukat loppuun ja kattellaan sit uudestaan.

Kaiken saa kuitattua sillä, ettei katsele peiliin kuin tarkastaakseen, jäikö parsakaali roikkumaan hampaanväliin. Tai onko tukka jo ihan harakanpesänä. Jos kerran kelpaan itselleni tällaisena, ottakoon muutkin minut vastaan sellaisena kuin oon.

Ylpeästi erilainen dyykkaaja

Mulle tulee dyykkaajasta mieleen aatteellinen nuori, jonka rastat hiovat likaisen biojäteastian pintaa hamppukassin odottaessa illan saalista. Viimeisessä Ylpeästi erilaiset -jaksossa dyykkaaja Olli kertoi elämäntyylistään. Biojäteastioista ei ollut puhetta, roskalavoista vain.

Mitä Olli jaksossa puhuikaan, pystyin lisäämään vain aamenen. Varmasti alkuun hävettää lähteä penkomaan roskalavoja ympäri Helsinkiä, mutta sieltä löytää vaikka mitä käyttökelpoista pelastettavaa. Miten ihmiset voivatkaan heittää niin paljon hyvää tavaraa pois? Ehkä häpeällistä ei olekaan tonkia lavoja, vaan olla se, joka menee sieltä missä aita on matalin tavaroista eroon pääsemiseksi. Kiitos Olli & Co., kun tongitte roskalavoja katseista välittämättä.

Vastaavanlainen kulutusaktivismi tuntuu lisääntyneen. Facebookin roskalavaryhmissä ilmiannetaan hyviä apajia. Silloin tällöin joku Deko-lehden keskituloinen mamma kertoo löytäneensä senkin olohuoneeseen roskalavalta. Eihän se rikollista ole, kun käy poimimassa sellaista, mikä ei ole kenenkään omaisuutta. Kuitenkin toisten roskiin kajoaminen tuottaa häpeää.

Kuvakaappaus osoitteesta https://www.ruutu.fi/video/3114448

Oma dyykkaushistoriani on lyhyesti kerrottu. Olen ripein liikkein hakenut vaunuihin varaosia, kun kaveri oli bongannut roskalavalta samanmerkkiset, mutta homeiset. Lapsena oli tapana istuskella paperiroskiksessa kavereiden kanssa ja etsiä lehtijuttuja Spice Girlsista. Ilkeä naapurin ämmä huusi kerran, että kaataa koko roskiksen, jos vielä kerran näkee meitä siellä. Sen pituinen se. Nykyisin haen ilmaista tavaraa suoraan sen omistajalta Free your stuff -ryhmän tai Torin annetaan-palstan kautta.

Ruoan dyykkaaminen kauppojen pihalta on niin hazardia, etten siihen kyllä hevillä lähde (huomasitteko: hevillä). Voihan ravinto olla monipuolisempaa dyykkaamalla, kun löytää sellaista, mitä ei hyllyjen välissä vilkaisisikaan. Kompostin haju lähtee kai kuuraamalla. Varmasti on täysin syömiskelpoista tavaraa, mutta silti joku pistää vastaan ja kovaa.

Takaisin Olliin. Hänellä on valtavan hieno tapa suhtautua materiaan: olkoon vaikka sukulaiselta saatu lahja, siihenkään ei kannata luoda tunnesidettä. Kodissa ei tarvitse olla lattiasta kattoon tavaraa, vaikka monet kipot houkuttaisivatkin lavalla. Ylipäänsä Olli antaa hyvän kuvan dykkaajista. Hän suojaa tekstiilit sateelta ja nostaa käyttökelpoiset tavarat muiden nähtäville.

Yksinkertainen elämäntyyli vähällä rahankäytöllä on kiinnostavaa. Olli on oikeutetusti ylpeä dyykkaamisestaan.

Vaasan myymälä

Vaasan leipomo Tampereella sulki ovensa, mutta myymälä sen kyljessä porskuttaa edelleen. Toistaiseksi, sanoi myyjä vieraillessani siellä viime viikolla. Tämänkin jälkeen kuulemma Tampereella pysyy myymälä, eri paikassa vain. Näin ovat luvanneet. No, lupaukset nyt tiedetään. Toistaiseksi siis kannattaa hakea Vaasan myymälästä edullisia leipomotuotteita.

Tapanani on ostaa tehtaanmyymälöistä leipää pakkaseen kerralla sellaiset määrät, ettei tarvitse ainakaan nälkään kuolla seuraavina kuukausina. Suuntaan vaihtelevasti joko Leivon leipomoon tai Vaasan myymälään. Viimeiseksi mainittuja löytyy hyvin ympäri Suomea.

Vaasan myymälässä on hyllyttäin erä-, II-laatu- ja pakettitarjouksia. Nyt ostin 15,5 eurolla 11 pakettia leipää ja pussin donitseja, jotka olivat vähän murentuneita. Tällä kertaa sain kaupanpäällisiksi sämpyläpussin. Viimeksi tuli jokin tuoteuutuusruisleipäpussi. Keksinpäs pitkän sanan.

Niistä donitseista. Monesti olen kiertänyt ne kaukaa, kun ei ole tapana ostaa herkkuja. Nyt repäisin ja törsäsin 4 euroa 1,2 kiloon silkkaa sokeri- ja vehnämössöä. Olen miettinyt, että tulisi edulliseksi vaikka johonkin juhliin laittaa niitä tarjolle, mutta kuka nyt kehtaisi tarjota neljäsosarinkuloita. Kävikin niin, että meille tuli toissapäivänä yllätysvieraita, joille tarjosimme juurikin niitä. Hätätilanteessa ei näköjään hävetä mikään.

Enää muisto vain.

Nuukat laihialaiset

Elettiin kurjaa 1860-lukua. Halla tappoi viljan, ja kansa riutui nälän sekä kulkutautien vuoksi. Pohjanmaalla Laihialla hoidettiin oman kylän köyhiä jakamalla velliä työtä vastaan. Koska avustus koski vain laihialaisia, olivat nälkään nääntyvät kulkurit ymmärrettävästi näreissään. Legenda nuukista laihialaisista oli syntynyt.

Eilisessä Aamulehdessä julkaistu juttu (joka avautuu Hämeen Sanomien sivuilla) kertoo myös, että laihialaiset ovat aktiivisesti pitäneet yllä nuukan mainettaan. Kunnasta löytyy mm. Nuukuurenmuseo, johon on kerätty esineitä puhkikäytetyistä housuista ja lusikoista lähtien. Muistan, kun taannoin uutisoitiin kunnan etsivän työpaikkailmoituksella nuukaa emäntää. Kunnallista identitetttiä nostatetaan myös heidän omilla nettisivuillaan. "Nuukasti mutta komiasti", kuuluu kunnan slogan.

Kuvakaappaus osoitteesta https://www.laihia.fi/

Pitääpä stereotypiasta kiinni myös muu Suomi. Laihialaisvitsit ovat kaikille tuttu käsite. Itselleni uusi tieto oli, että ne ovat maailmanlaajuinen ilmiö: moni kuulemistamme vitseistä on suomennettu. Muun muassa skotit ovat joutuneet saman vitsailun kohteeksi. Tiedä häntä, onko heilläkin jokin historiallinen syy taustalla.

Pauli Hämäläinen on tutkinut Pro Gradu -tutkielmassaan laihialaishuumoria. Tutkielman mukaan vitseissä on kolme eri kategoriaa: äärimmäinen, absurdi ja ovela nuukuus.

Äärimmäinen nuukuus: "Kun eräs vieraspaikkakuntalaanen matkusti linja-autos ja se sattuu näkemähän vessapaperia kuivumas pyykkinarulla, hoksas hän heti, että oli tultu Laihialle."

Absurdi nuukuus: "Laihialainen kalakeitto keitetään vedestä missä kala on uinut."

Ovela nuukuus: "Laihialaaset kattoovat turhaksi hankkia turvavöitä autoohinsa, kun kravatti oven välis ajaa saman asian."

Lehtijutussa haastatellut kuntalaiset olivat sitä mieltä, ettei Laihialla olla sen säästäväisempää sorttia kuin muuallakaan. Todellisuudessa Laihian kunnan talous on miinuksella. Siitä huolimatta kunta on hienosti kääntänyt naljailun edukseen, mikä varmasti lujittaa me-henkeä pienessä Pohjanmaan kunnassa.

Keskiviikkona 18. lokakuuta

Vein aamukiukuttelun jälkeen lapsen päiväkotiin. Kerrankin oli mahdollisuus viettää vapaapäivää ilman häntä. Nautin hitaasta aamusta Aamulehti ja puurolautanen edessäni. Meille tulee nyt taas ties monettako kertaa Aamulehti ilmaiseksi 2 kuukautta. Olisikohan se tällä kertaa ollut Osuuspankin jäsenlahja, en muista.

Kävin keittiön kaapit läpi ja tein jonkinlaisen kauppalistan, johon palaisin uimahallista selviydyttyäni. TKL:n bussikortilla pääsee arkena ennen iltapäivää uimaan muutamalla lantilla. Siellä rypytin sormiani 1,5 tuntia. Kerrankin jaoin radan jonkun yhtä hitaan kanssa, sellaisen papparaisen, jonka kävelykeppi odotti altaan reunalla. Samaan hintaan olisi päässyt kuntosalillekin, mutta nyt ei huvittanut mennä mukavuusalueen ulkopuolelle.

Vaihteeksi suuntasin Lidliin. Palautin 12,35 euron edestä tölkkejä miehen viikonloppuisen tapahtuman jäljiltä. Tähän vielä vajaa kymppi "omaa rahaa" ja syömmekin viikon hyvin. On mm. maksalaatikkoa, salaattia ja uutena kokeiluna ainekset papulaatikkoon. Parsakaalin sijaan ostinkin kukkasellaista, kun se oli vain 1,3 e/kg. Toivottavasti maistuu. Edullista perunaa hankin valmiiksi, niin on jotain porkkanoiden kaverina, kun sulatetaan myöhemmin pakasteesta lihaa.

Tämä kuva [] liittyy tekstiin [x] todellakin liittyy tekstiin.

Maksalaatikkolounaan jälkeen sain kotityöt tehtyä nopeasti Linkin Parkin uusimman soidessa taustalla. Facebookin kautta muistin viimein onnitella tuoretta äitiä. Siitä sain ajatuksen katsoa Toisenlaiset äidit. Kyyneleethän siinä taas valuivat. Perään jatkoin Siskonpedin kolmannella kaudella. Ihmettelen, miksi niin moni maksaa Netflixistä.

Kun lapsi oli jo kotiutunut ja istumassa potalla, soitti siskoni ja kysyi, voisiko tulla serkkumme kanssa kylään. Sain mieheni kanssa aikaa pohtia asuntoasiaa. Eilen taas kävimme katsomassa unelmataloamme. Se on niin hel-ve-tin hieno, että epäilen, tuntisinko sitä koskaan kodikseni. Mies on sitä mieltä, että "mun koti on täällä" -fiilis tulisi mulle vaan jossain homepommi-mummonmökissä. Varmaan ihan totta. Ehdotimme 10% pienempää summaa talosta, mutta myyjä ei tahtoisi tulla vastaan kuin ihan vähän. Viimeöinen uni auttoi valmistautumaan siihen, ettei talo tulisikaan meille. Päivä kerrallaan seurataan tilanteen kehittymistä. Pelottaa, epäilyttää, innostuttaa ja jännittää. Varmaan ihan normaalia tällaisen hankinnan edessä.

Hullarit, huoh.

Oon varmaan universumin ainoa ihminen, jota ei oo kiinnostanut edes vilkaista Hullujen päivien tarjontaa. Enhän mä tarvitse mitään nyt kun kurahanskatkin löyty kirpparilta. Töissä ei paljon muusta puhutakaan kuin et milloin kukakin on sinne menossa. Sinne kauheeseen ryysikseen. Hyi olkoon. Tai toimii kai se verkossakin.

Se on pelkkää kusetusta kaikki tyynni. Ei oo tavatonta, että "alennetun" hinnan alta paljastuukin normaalihinta, joka on vielä edullisempi. Ja ne kamathan on jostain muualta roudattu juurikin päivien ajaksi. Se siitä Stockmann-laadusta.

Kunhan heittelen tämmösiä ku mä oon niin tämmönen. *räpyttää ripsiä*

Eipä niillä muillakaan puljuilla ole puhtaat jauhot pussissa. S-ryhmän halpuutuskampanja - hah. Kyllä meitä ihmisparkoja vedätetään.

Ensi kuussa holtiton meno jatkuu, kun Black friday koittaa. Toivottavasti porukka ostaa oikeasti tarpeellista.

Kunhan tulin ärjäseen.

Kuvakaappaus osoitteesta https://hullutpaivat.com/

Oho, löydettiin unelmatalo!

Etuovi.com on pitkään ollut seurannassa, jotta saisimme paremman käsityksen hinnoista ja siitä, mitä tulevalta kodilta vaadimme. Kriteerilista on hioutunut sellaiseksi, ettei kaikenkattavaa yksilöä tule ihan joka päivä vastaan. Tällaisesta haaveilemme:

• omakotitalo omalla tontilla Tampereelta tai lähikunnista
• vähintään kolme makuuhuonetta, mahdollisuus neljänteen
• rauhallinen omakotitaloalue, ei isoa tietä vieressä
• kouluun, päiväkotiin ja kauppaan alle 2 km
• ei ainakaan sähkölämmitys, muutenkin edulliset kulut
• hintapyynti alle 400 000 e
• hyvät julkiset liikenneyhteydet
• järkevä pohjaratkaisu, tilavat huoneet ja iso keittiö olohuoneen läheisyydessä
• autotalli
• helppohoitoinen piha
• kaunis ja kodikas ulkoakin

Tulipa vastaan talo, joka on kriteerien suhteen täydellinen. Lisäksi seutu on lapsuudesta tuttua ja mummolaan on lyhyt matka. Autotalli on valtava ja juuri sopiva mieheni nikkarointihommiin. Talo on alle 10-vuotias eikä se kaipaa edes pientä pintaremonttia. Pihalla on viihtyisä grillikota. Ikävää on, että nykyinen asuinalue vaihtuisi ja työmatka pitenenisi.

publicdomainpictures.com

Tulin aamulla yövuorosta kotiin ja mies oli eteisessä vastassa.

Hän: Hei se linkittämäs talo oli TÄYDELLINEN! Varaan tänään yksityisnäytön meille.

Minä: Mitä?! Eihän meidän vielä tarvi muuttaa.

Hän: Ei tarvitsekaan, mutta näin hyvään kannattaa jo tarttua.

Käytiin kollaamassa. No onhan se hieno. Saunaosasto kuin kylpylään astuisi. Jokainen osanen parketista lähtien niin tarkkaan laitettu, että on kyllä ollut perfektionisti asialla. Nykyisten asukkaiden rokokoo-tyyppinen sisustus on niin ääripäässä omastamme, että se vie kodikkuuden tuntua. Nuukalle minälle kelpaa kolkompikin. Kelpaisi kolkompi talokin. Mutta pitääkö aina vain tyytyä?

Mies tuossa väsää Excelin kanssa. Vielä viimeistelemättömien laskelmien mukaan nyt ostettaessa lainakuluja tulisi maksettavaksi yli 30 000 e. Parissa vuodessa kulut puolittuisivat. Uskaltaako tässä kuitenkaan jättää tarjousta tekemättä?

Neljältä yöllä lähdetään metsästämään kadonnutta kesää etelään. Siellä on aikaa pohtia asiaa viikon verran auringon alla. Jos joku ehtii viedä talon nenämme edestä sillä välin, se on sitten niin tarkoitettu.

Onnea 1-vuot...lässynlää

Tähän alkuun voin tunnustaa, että olen hieman humalassa. En malta vielä mennä nukkumaan, jottei herätessä olisi paha olo. Siispä suollan ajatuksiani tänne.

Jostain syystä "blogi täyttää tänään niin-ja-niin monta vuotta" -tyyppiset kirjoitukset ovat aina ottaneet pattiin. Ihmettelen miksi, koska niissä tiivistyvät blogin tausta, kehitys ja tärpit.

Tuskin olisi pahitteeksti tarkastella tätäkin blogia metatasolla. Onhan siitä aikalailla päivälleen vuosi, kun törmäsin nuukailuaiheeseen blogiin ja ajattelin välittömästi, että tästäpä aiheesta repisin juttua loputtomiin. Ajatus ei ole tähän päivään muuttunut miksikään. Luonnoksista löytyy lähes sama määrä aiheita kuin olen julkaissut. Uusia putkahtaa mieleen aina silloin, kun malttaa hellittää ruuhkavuosioravanpyörästä.

Sellaisella hetkellä valmistuu nämä tekstitkin. Työ, perhe ja loputtomat kotiaskareet vain häiritsevät vapaa-aikaa. Heh. Onneksi on sellainen kahden sekunnin postauskanava kuin facebook.

Tämä ilahdutti mieltä näin kello miljoona osoitteessa publicdomainpictures.net

Teksteissäni yhdistyy jollain tasolla nuukailu. On se sitten viihdettä, psykologista shittiä tai ihan vain säästövinkkejä, kirjoitan siitä, mikä sillä hetkellä on kielen päällä. Juttusarjoja on tullut joitakin häihin ja tähderesepteihin liittyen. Tarkoituksena olisi pukeltaa ulos juttusarja matkustamisen arvoisista paikoista. Hitto, kun ei oikein ole ollut inspistä vielä. Alkuun suunnittelin kirjoittavani enemmän Tampereen rahansäästömestoista, mutta eipä niissä ole tullutkaan niin paljon käytyä. Ehkäpä joskus vielä.

Mikään kululaskuriblogi tämä ei ole. Lähinnä vituttaa pitää listaa menoista ja tuloista. Joku kuukausitasoinen "kuinka paljon rahaa meillä kuluu" on ollut luonnoksissa pölyttymässä jo pitkään. Se odottaa vain lopullista silausta eli varmistusta autovero- yms. asioista.

Olen yllättynyt, miten paljon olen uskaltanut avautua omista tunteistani täällä. Olen jopa oppinut itsestäni vuoden aikana. Olen tutustunut enemmän nuukailuun ja sen piirteisiin. Matka jatkuu edelleen anonyymina, jottei tulisi liian suuri kynnys painaa "julkaise"-nappia.

P.S. Olen ylpeä, etten ole kahden (tai kolmen?) Tequila-shotin jälkeen halaamassa vessanpönttöä. Kivaa oli. Onnea vielä päivänsankarille, olet rakas!

Paikka nimeltä Jemma

Näyttääkö tutulta? Laskut, kuitit ja muistilaput löytyvät jostain tuolta kaiken alta. Ei kun kättä vaan syvemmälle ja kaivuuhommiin. Millähän perusteella olen pitänyt itseäni järjestelmällisenä, sen ollen jopa yksi vahvimmista luonteenpiirteistäni? Todellisuus ei nyt ihan kohtaa.

Toisenlaista oli vielä vaikkapa vuosi sitten. Päiviin kuului lapsenhoitoa ja kotitöitä. Satunnaisia ruokaostoksia ja vierailuja. Oli aikaa pitää pää ja tavarat järjestyksessä. Nyt työpäivän jälkeen tulee sysättyä sivuun kaikki, mitä voi jättää huomiselle. Pääkopassa on samanlainen kaaos kuin jemmakaapissa. Hip hei, ruuhkavuodet.

Kuvan nappaamisen jälkeen kävin paperitöihin ja maksoin laskut. Eipä olleet eräpäivät paukkuneet. Ihan sama mitä itsensä kanssa sopii järjestyksen pidosta, sokkona mennään ihan varmasti jatkossakin. Arki vesittää hienot suunnitelmat.

Järjestelmällisyys taitaa olla yksi nuukailun peruspilareista. Nyt kun se lipsuu, maksan kohta enemmänkin ylimääräistä. Alle euron myöhästymismaksu kirjastoon vielä menetteli, vaikka perseestä sekin oli. Ei ole kuulunut tapoihini. Kunpa ei jatkossakaan.

Mikähän lääke tähän auttaisi? Jooga? Uusi vauva? Ainakin Toisenlaiset äidit alkoi juuri sopivasti kuumetta nostattamaan.

Kirpputori Silinterin kasvupyrähdys

Prisman edustalla vastaani kävelee nuori nainen suupielet yltäen korvasta korvaan. On tullut tehtyä ilmeisen hyvät kaupat: käsissään hän kantaa maalaustelinettä, taulunkehyksiä ja lypsyjakkaraa. Ei ole vaikea arvata, mistä hän astelee niin onnellisena.

Kirpputori Silinteri sai seitsemän oikein ja tuplausnumeron. Nopealla aikataululla tuli pakkosiirto Nekalan pimeistä sopukoista, rumasta hallista, johonkin pienivuokraisempaan tilaan. Sellainen löytyi Koivistonkylän Prisman rakennuksesta. Nyt kirpputorin facebook-päivitykset hihkuvat myynnin nousseen huimasti. Ihmekös tuo. Itsekin olen siellä jo kahdesti käynyt, vaikka avajaisia vietettiin vasta kuukausi sitten.

Tulee valtavan hyvä mieli, kun hetken koko toiminnan tulevaisuus näyttää olevan uhattuna, ja sitten sitä noustaankin kuin Fenix. (Nyt alkoi soida korvissa se edellisvuosien Euroviisuhitti.) Paremmin menee kuin koskaan. Vähän ikävämpää teille, kirpputorit Selleri ja kierrätyskeskus Nekala. On niin helppo piipahtaa käytettyjen tavaroiden maailmassa ennen ruokaostoksia. Toisaalta, tuleekohan monen ostettua turhaa tavaraa, kun ostoksille on kerran liian helppo poiketa?

Kuvakaappaus osoitteesta www.silinteri.fi/tre/tampere.html. Jopa nettisivut ovat läpikäyneet kaivatun kasvojenkohotuksen!

Silinterissä myydään vaikka mitä. Ehkä eniten löytöjä tekevät äiti-ihmiset. Ainakin perstuntuma on, että naisten- ja lastenvaatteet ovat suurimmassa roolissa. Hintataso tuntuu järkevältä, varsinkin kierreltyäni pari viikkoa sitten Helsingin kirpputoreilla. Tilat ovat hienot, eikä ilmakaan ole tunkkainen, kuten vanhassa hallissa. Vielä löytyisi tilaa lisäpyödillekin.

Kaappienperkuuprojektini jatkuu verkkaiseen tahtiin ja poisannettavaa on vaikka kuinka ja paljon. Yhtenä vaihtoehtona voisi olla kirpputoripöydän vuokraus, mutta ensisijaisesti lahjoitan oikeisiin osoitteisiin. En jaksaisi nähdä vaivaa hinnoitteluun ja pöydästä huolehtimiseen. Eipä tuo pöytävuokra kuitenkaan päätä huimaa: 28 e/6 pvä uudelle myyjälle.

Pitkää ikää, Silinteri.

Kaikenkarvaisia menoja

En tiedä, oliko se blogikirjoitukseni ansiota, kun mieheni vihdoin tajusi, miten paljon inhoan ikäloppua autoamme. Hän teki hetken luopumistyötä, surffaili autosivustoilla ja kurvasi eräs ilta uudella kaaralla pihaan. Ihana farmariauto, 13 vuotta edeltäjäänsä nuorempi. Nyt meihin suhtaudutaan tasa-arvoisemmin liikenteessä, ainakin kuvittelen niin. Neljä tonnia meni sen siliän tien.

Epämiellyttävämpi menoerä, myöskin autoon liittyvä, tuli törttöiltyäni liikenteessä. Puskin kolmion takaa moottoripyörän eteen, joka oli jäänyt jotenkin kuolleeseen kulmaan. Että nolotti. Näköjään minullekin voi tapahtua näin. Onneksi ei käynyt pahasti.

Uusimpana, mutta ei vähäisimpänä: pyykinpesukone irtisanoitui palveluksesta. On se nyt saatana, kun kone ei enää linkoa, ja ohjelmaa täytyy kääntää eteenpäin neljästi ennen kuin kone on mielestään valmis. Vettä valuvat vaatteet on pakko laittaa pesuhuoneeseen kuivumaan, ettei parkettiin tulisi kosteusvaurioita. Kai se on pakko hoitaa korjaaja paikalle, kun ei itse näistä mitään ymmärrä.

publicdomainpictures.net

Onpa niitä positiivisempiakin menoja tullut viime aikoina. Puolen kuun palkka kului lomamatkan varaukseen. Koitamme kerätä vuoden aurinkoenergiat viikon lomalla Kreikassa. Varsinanen måste göra. Ensimmäinen rantalomareissu perheenä matkatoimiston kautta - tuliko meistä nyt massaa? Toivottavasti saari on eurojensa arvoinen, vaikka voittikin hintavertailun.

Vaikkei nämä menot tarkoitakaan, että täytyisi loikkia Keskustorin laidalle myymään piparia, ihmettelen ahdistuneisuuttani. Nyt en vain saa ASP-tilille täyttä summaa. Ihan kuin se estäisi unelmien asunnon saamisen. Yllättävät menot ottavat ankarasti pattiin, kun on tottunut siihen, että rahanmeno on hallittavissa. Tällainen törsääminen on nuukaa luonnettani vastaan.

Marjastushelvetti

Paarma kiertää uhkaavasti paljaiden säärien läheisyydessä. Aurinko porottaa niin, että niskaa alkaa kutittaa. Hetken päästä onkin jo vedettävä takkia ylle, kun iso pilvilautta ilmaantuu taivaalle.

Mieli kuitenkin lepää jossain flow-tilan kaltaisessa, kun sormet repivät marjaterttuja herukkapuskista. Syntyy muutama uusi aihe blogiin. Olisipa vain enemmän tunteja vuorokaudessa, niin ehtisi naputtaa ajatukset sieltä pääkopasta muillekin luettavaksi.

Kaksi ämpäriä täyttyy huomaamatta. Selkäkään ei ole jökissä, mikä ihmetyttää.

Ja nämäkin marjat odottavat puskissa poimijaansa. Jälkityö on onneksi iisimpi. (publicdomainpictures.net)

Kotona odottaa marjastuksen kettumaisin osio: mehustus. Tuntitolkulla mehumaijan vartioimista ja marjojen pyörittelyä. Hiki virtaa, vaikka keittiön ikkuna on auki ja liesituuletin vinkuu täydellä teholla. Neljä tuntia kuluu, ennen kuin kaksi ämpärillistä punaherukoita on muuttanut muotoaan tiivistemehuksi. Jotain on pakko mennä väärin tässä.

Jonkun ajan päästä omenat ovat tarpeeksi kypsiä iäisyyden kestävään hillo-operaatioon. Siitä vasta show syntyykin. Sormet jäykkinä kuoritaan, keitetään ja lopulta pakastetaan. Aivan liikaa keittiössä oleilua tällaiselle keittiötä karttavalle. Talvella iso urakka on muisto vain, ja pakastimen hillo-, mehu- ja marjaosastoa katselee ylpeydellä.

Syksyisin marja-aikaan ylpeys on kaukana. Vituttaa lähinnä. Lapsi rääkyy jaloissa, jos keittiössä viettää yhtäjaksoisesti 2 minuuttia kauemmin. Siinä turhautuneena sysää lapsen mummolaan hoitoon ja tunnontuskissaan hakee pitkäksivenähtäneen mehustuksen jälkeen takaisin kotiin. Eipä tänäänkään leikitty uudella automatolla. Huomenna uusi yritys.

Helpointa olisi jättää mökin marjat ja hedelmät mätänemään paikoilleen. Tarjota linnuille ja kumppaneille. Tänä vuonna olen huono mökkiapulainen ja jätän marjapuskat aiempaa vähemmälle huomiolle. Kotiäitinä vielä ehdin jotenkuten kyykkiä. Tulevana talvena ostan tarvittaessa puurohillot Prisman hyllystä töistä palatessani. Joku hinta sillä omalla ajallakin on oltava.

Tähteistä ateria: LASAGNE

Tätä ruokaa varten on lähestulkoon aina tarpeet kaapeissa. Lasagne on meillä melko yleinen ruoka syistä että: se on mieheni mielestä bravuurini, lapsi pyytää sitä jopa lisää, ruoan laittamiseen menee minimiaika ja sekaan voi heittää mitä tahansa tähteitä.

Resepti lyhyesti:

1. Sipulisilppu ja jauheliha pannulla (vinkki: jauhelihasta saa liiat rasvat veks).
2. Sekaan paketti tomaattimurskaa ja mitä ikinä löytyykään. Porkkananjämät? Ylijäämäperunoita? Makaronipiltin puolikas oli viimeksi hitti (löysinpä vihdoin kelpo paikan tuhota sellaisen).
3. Mausteeksi vähintään suolaa ja mustapippuria.

Sitten latomaan lasagnea pataan. Itse käytän todella suurta pataa, niin pääsen nollaruoanlaitolla seuraavat päivät.

1. Pohjalle kerros juuri valmistettua kastiketta
2. Ruokakermaa loraus (yhteensä kuluu 2 dl)
3. Juustoraastetta (säilytän aina pakastimessa pussillista)
4. Lasagnelevyillä kaikki piiloon
Toistan edelliset 2-3 kertaa.
Päällimmäiseksi jää kerros kastiketta ja juustoraastetta.

Näillä ohjeilla olen pärjännyt pitkään. Eli puoleksi tunniksi 200-asteiseen uuniin ilman kantta.

Tämä resepti on siitäkin kiva, ettei tarvitse väsätä mitään juustokastikehärpäkkeitä. Näin tehtynä lasagne on paljon parempaa kuin vanhempieni valmiiksimaustetuista aineksista koottu veljensä. Saarioisten lasagne on sentään hyvä kilpailija, ainakin sen alkuperäisen makunsa kanssa.

Takkutukasta tukkajumalattareksi

Zoomailin vielä torstaina työpaikan peilistä pitkää lettiä, joka päättyi takkuiseen hamppuun. Nyt letistä on puolet pituudesta pois. Kampaaja kauhisteli, kun kerroin viime tukanleikkuusta olevan puoli vuotta. Onko se todellakin pitkä aika?

Jouduin tinkimään vakipaikastani Carl Wilhelm Akatemiasta tällä kertaa, koska sinne ei saanut sopivia aikoja ennen kaveripariskunnan häitä. Sammonkadun länsipäästä löysin vieretysten useamman edullisen kampaamon, joista yhdessä sain leikkauksen siltä istumalta.

Joku mies kävi kyselemässä ovelta vapaita aikoja. Työntekijät vastasivat leikkaavansa vain naisten hiuksia. Kieltääkö näiden kurdinaisten puolisot koskemasta toisiin miehiin? Kannattaako tällaista tukea? Kaksipiippuista.

Näkyykö kaksihaaraisia? No ei! Miten nyt käytän kaiken luppoajan?

Tuen mielelläni tulevia ammattilaisia antamalla pehkoni opiskelijoiden käsittelyyn. Carl Wilhelm Akatemia on yksityinen parturi-kampaamokoulu, jossa tehdään päivittäin asiakastyötä. Opettaja kulkee tarkkailemassa opiskelijoiden työtä ja neuvoo tarvittaessa. Yksikään asiakas ei lähde kotiin ennen pään hyväksymistä.

Itselläni ei ole kertaakaan ollut valittamista opiskelijatyön laadussa. En kyllä ole mikään kovin vaativa asiakaskaan: "Sellanen tukka että edelleen voi sanoa pitkäksi. Hamppu pois ja kerroksittain."

CWA:n parhaisiin puoliin kuuluu helppokäyttöinen nettivarausjärjestelmä. Olen yrittänyt etsiä muitakin opiskelijakampaamoita, mutta vapaisiin aikoihin ja hintoihin ei pääse tuosta noin vain käsiksi. Täällä sen sijaan kaikki näkyy jo netistä. Oma leikkaukseni maksaa 20 e.

Saahan pehkon kuosiin ilmaiseksi itse tekemällä, mutta olisi kiva pitää tukkaa joskus aukikin. Jotkut saavat hiusmallina ilman rahanvaihtoa räväkän lookin. Niin ei-minua.

Missä sinä leikkautat pääkarvasi?

Jäikö anaalivaihe kesken?

"Kun henkilöllä on lapsuudessaan traumaattinen tai rankka suolen toimintaa säätelevä vaihe, hän voi kehittää pakkomielteen pidättämiseen. Tämä kehittyy aikuisuudessa kitupiikkeydeksi ja itsekkyydeksi. Kitupiikki on sellainen ihminen, joka päätyy käyttämään muita ihmisiä hyväkseen tavalla tai toisella."

Lainaus on Mielenihmeet-sivuston artikkelista, jossa käsitellään erityisen säästäväistä luonnetta. Lainauksessa on psykoanalyysin (eli Freudin ja muiden satusetien) näkemys saidan persoonallisuuden synnystä. Pilvipäissään tuli selvästi monenmoista mieleen.

Suojaudun aina kuvitteellisella kilvellä ja miekalla, kun luen nuukailuun liittyvää materiaalia, ellei kirjoittaja itse ole ilmoittautunut nuukaksi. Luen rivien välistä naureskelua ja sormellaosoittelua: nuo paskat eivät osaa elää nauttien. Normi on olla tuhlaavainen.

Varauksella luin myös artikkelia, jossa avattiin kitupiikin persoonallisuutta aka sisäistä vankilaa. Varautuneisuuteeni oli syykin. Pelkäsin löytäväni itseni tekstistä. Pelkään, että nuukailuni voidaan jollain mittarilla luokitella sairaalloiseksi, kitupiikkeydeksi.

Norsunperse. Publicdomainpictures.net

Raja terveen ja sairaan välillä on häilyvä. Artikkelin yksityiskohtaiset kuvaukset kitupiikistä tuntuvat osuvan jotenkuten elämääni aina halvasta puhelimesta samojen vaatteiden käyttämiseen. Tärkein kitupiikin piirre kuitenkin uupuu: en tahdo vaivata muita millään lailla. Suhteeni rahaan on myös terveemmällä pohjalla kuin varsinaisella kitupiikillä. En minä pelkää käyttää sitä. Ennemmin taustalla on ajattelumalli "miksi maksan enemmän kun voin saada halvemmallakin". Maksan keikka- tai lentolipuista halvimman löytämäni hinnan, vaikka se olisi satasia. Teen mitä tahdon, eikä raha tule esteeksi.

Enkä ole kärsinyt lapsuudessani ummetuksesta muuten kuin lyhytaikaisesti reissuilla.

Artikkeli pisti miettimään, mikä minua oikeasti ajaa säästämään. Nopeasti tulisi heitettyä, että järjestelmällinen luonne, tarve pärjätä omillaan ja kotoa saatu malli. Unelmia kohti kulkeminen. Entäs ne piilotetut motiivit? Onko suhteeni rahaan kuitenkin ongelmallisempi kuin osaan nähdä?

Vaikeita asioita, joihin saan vastauksen vasta vuosien itsetutkiskelun jälkeen, jos silloinkaan.

Mies, johon hussasin rahani

Olen aiemmin kertonut törsänneeni musiikkilehtiin. 10 euron Metal Hammer - rahasta viis, jos numero sisälsi edes postimerkin kokoisen kuvan Hänestä. Kotona leikkasin kuvan irti ja etsin sille paljaan kohdan seinästä lempibändini muiden kuvien seasta. Bändin laulaja oli se, johon olin korviani myöten kusessa.

Kun lehtien lisäksi ostin kaiken irtoavan bänditavaran, ei ollut ihme, että olin persaukinen. Rahaa riitti kuitenkin mm. lähettää sydänkäpyselleni rakkauskirje ja bokserit (heh). Rakkaus heidän musiikkiaan ja varsinkin laulajaa kohtaan teki elämästäni hitusen verran ihanampaa. Mietin paljon, millaista olisi tavata idolini.

Lopulta rukouksiini vastattiin ja bändi saapui Suomeen. Keikalla itkin silmät päästäni.

Sellaista se fanitus hulluimmillaan on. Elin aivan kuplassa varhaisteininä. Se oli hyvin, hyvin onnellista aikaa. On turvallista valita ensirakkauden kohteeksi kaukainen julkkis, joka ei voi torjua. Idolini kuolema ja bändin hajoaminen sen sijaan olisivat rikkoneet minut täysin.

Onnekseni tämä tapahtui vasta päästyäni hyperfanituksesta jo vuosia aiemmin. Luoja auttakoon kaltaisiani tämänpäivän kuplassa eläjiä.

Aiemmin vanhojen kuvaleikkeiden katselu tuntui haikealta, mutta nyt seassa on surua ja järkytystä. Tunnen, että olisin menettänyt läheiseni, vaikka kyseessä onkin vain suuri idolini vuosien takaa. En voi kuvitellakaan, kuinka paljon pahemmalta omaisista tuntuu nyt.

Tänään osoitan tukeni pukemalla ylleni bändipaidan. Jään odottamaan jännittyneenä, vieläkö minulle niin kotoisa bändi pääsee nousemaan tuhkasta.

Kevyet mullat, Chester Bennington.

Linkin Park -tapetti vuosimallia 2004 tai jotain.

Kirjavinkki: Nuukaillen

Tämä lauantai jää historiaan päivänä, jolloin menetin kalsarikännineitsyyteni. Lisäksi tutustuin ensimmäistä kertaa "oman alani" kirjallisuuteen. Luin Laura Honkasalon "Nuukaillen - eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman" -teoksen.

Olin tutustunut joskus aiemmin kirjailijan tarinaan. Avioeron jälkeen yh-äiti joutui kohtuullistamaan elämäänsä. Oppinsa hän kokosi 200 sivulle, joissa kaihotaan menneitä aikoja. Mummokin kun pärjäsi lapsena vähällä, eikä ihminen ole lajina ehtinyt muuttua. Nykyään kun mennään aina vain korkeammilla panoksilla ja kulutetaan luonnonvaroja minkä ehditään.

Kaikenkattava nuukailuteos.

Honkasalo käsittelee nuukailun eri puolia niin kattavasti, etten jää kaipaamaan enää mitään. Tähteitä, hamstrausta, minimalismia, downshiftausta. Kuluttamisen etiikkaa ja psykologiaa, mainonnan keinoja, sairaalloista piheyttä. On reseptejä ja lainauksia sadan vuoden takaisista säästäväisyyden oppikirjoista. On säästövinkkejä ähkyksi asti. Kaiken tämän kirjailija on saanut koottua yhteen liimaten sopiviin rakoihin tarinoita elävästä elämästä.

Paikoin teksti on hyvin kohtiampuvaa ja ravistelevaa. Vastapainoksi Honkasalo muistuttaa olevansa itsekin vain ihminen ja tekevänsä myös vääriä valintoja. Hän antaa suitsutusta jopa tee-se-itse -blogisteille. Miksi luoda uutta rojua maailmaan? Vain tarve merkitsee.

Kirja vahvistaa tunnetta, joka minulla on ollut jo pitkään: olen saavuttanut melko korkean tason kulutustottumuksissani. Silti vielä on paljon kehittymisen varaa. Eettiset ja ekologiset valinnat sekä tavaroiden karsinta ovat heikkoja kohtiani. Myöskin tekstiilinhuolto tuntuu rakettitieteeltä. On sentään koko loppuelämä aikaa oppia.

Honkasalo on kohdistanut tekstinsä lähinnä naislukijoille.

Listasin talteen muutamia vinkkejä kirjasta:

• Sisäelimet ovat halpoja ja on oikein käyttää ruhosta kaikki ravinnoksi kelpaava. (Ajatuksena kuitenkin oksettaa. Maksaa ja vatsalaukkua olen maistanut, enkä tykännyt.)
• Päiväkodin herkkuani helmipuuroa pitäisi tehdä taas vuosien jälkeen, resepti löytyy kirjasta
• Mm. bataatista saa idätettyä kauniin huonekasvin. Myös hedelmien siemenet kannattaa hyödyntää
• Kosmetiikassa on puhtainta käyttää tuotteita, joita voisi vaikka syödä. Toimisikohan leivinsooda todella deodorantiksi?
• Hitusen liian suuriin kenkiini voisin ostaa pohjalliset. (Miksen tätä ennen keksinyt?)

Minimalistivuorokausi

Otimme vastaan viikonlopun helteitä Haukanhiedan telttailualuella.

Ihminen tulee toimeen hyvin vähällä. Telttavermeet, trangia, ruokaa ja vesipullot. Vaihtovaatteet, hygieniatarpeet. Lapselle hiekkaleluja, miehelle ristikkolehti, minulle romaani. Montakohan yötä olisi mennyt näin?

Karhunkierros oli aikanaan mieletön kokemus. Parisuhdeterapiaa parhaimmillaan. Vain me kaksi ja seuraava määränpää 20 kilometrin päässä. Neljä päivää kannoimme jalkapelillä kaiken sen, mitä ihminen tarvitsee. Kotona meitä odottivat tuskastuttava hilavitkutinarmeija ja facebook.

Riisutut-kokemuksen lisäksi eräjormailu on hyvä vaihtoehto pienen budjetin matkaajille. Kotimaassa reissaaminen tuntuu älyttömän kalliilta, varsinkin kun on juuri palannut kotiin viikon takaiselta Puolan reissulta. Vain kahden tunnin lentomatkan päästä avautui edullinen elämä. Tulipahan syötyä ulkona taas koko vuoden edestä. Nimimerkillä + 5 kg.

Haukkajärven rannalta, läheltä Helvetinkolua. Blogin kirjoittaja on jo lampaansa laskenut kuvaa otettaessa.

Särkänniemi - Tallipiha - Finlayson

Tarina aurinkoisesta päivästä työvuoron jälkeen:

Pari banaania ja vesipullo matkaan, lapsi päiväkodin pihalta vaunuihin ja lopulta kyltin alle huitomaan bussikuskille. Uskaltaisikohan tuo vekara jo Särkänniemen ilmaislaitteisiin?

Possujuna menee neljä kierrosta, lapseni ihailee aidan takaa. En uskalla, kuuluu vastaus kysymykseeni. Sama toistuu leppäkerttulaitteen kohdalla.

Angry Birds Landissa tulee tappelu, kun tyhmä äiti ei päästäkään isojen lasten kiipeilyhäkkyrään. Kiukku tyyntyy kolmannen ilmaislaitteen, Regatan, edessä. Onko laivalaite kiva, varmistan vielä vyötä kiinnittäessä. Hento nyökkäys, ruoriin tiukasti tarttuminen ja naaman kalpeaksi venähtäminen, kun karuselli lähtee pyörimään. Itku ei sentään tule, kuvamateriaalia kylläkin. Regatta jää ensimmäiseksi ja viimeiseksi laitteeksi tällä reissulla.

Portti vihaisten lintujen maahan.

Muita lapsia katsellessaan seuralaiselleni iskee jäätelökateus. Pohdin hetken halvemman jäätelön ostamista marketista kotimatkalla, mutta päätän toimia tämän kerran lapsen toiveen mukaan. Suklaapehmis 3,5 e. Jo on hintaa pienellä pallerolla, mutta kaikki muu kun on ollut ilmaista sisäänpääsystä lähtien, voisi huvipuistoa kai vähän tukeakin. Hetken elämä hymyilee, kunnes kuuluu: "Äiti, minä en kyttää tästä äätöstä."

Ei helevetti.

"Hajuan toisen äätön." Älä unta näe, mumisen, ja ahmin pehmiksen itse.

Särkänniemellä alkaa olla päivä pulkassa, kun lähdemme kävelemään keskustan suuntaan. Viimeksi Tallipihalla käydessämme yhtään elukkaa ei ollut paikalla. Nyt kanat ovat piilossa kopissaan, nukkumassa lapseni mukaan. Talon toiselta puolen löydämme kaksi hevosta, joiden liikkeet saavat aikaan naurunremakkaa vaunujen suunnalta.

Kivasti soi, vaikka pelkkä improvisointi onnistuu.

"Äiti, minä iste kävejen", ja johan löytyy leikkikenttä Tallipihan takaa. On eri-ikäisille liukumäet ja hiekkalaatikkoa. Tulee hyvät kakut. Vielä pyöritään historiallisessa miljöössä ja löydetään pienenpieni luontopolku. Sen varrella soitamme hetken lautaksylofonia, jonka kasaaja on ollut joko sävelkorvaton tai muuten vain välinpitämätön.

Finlaysonin tuoreet katumaalaukset on nähtävä. Tuttuja kangaskuoseja - tajusin idean. Tuovatpa ne ihanasti väriä, sopivatpa ne yllättävän hyvin tehdasmaisemaan. Paljon on ollut muitakin kiinnostuneita liikkeellä: maalit ovat huomattavasti kuluneempia kulkuväylällä verrattuna asfaltin reunaan. Jokohan ne uusitaan taas ensi vuonna?

Näkymä Finlaysoninkujalta.

Vielä pieni matka Keskustorille, josta bussi lähtee juuri sopivasti nenän edestä. Pieni vastoinkäyminen ei lannista. Kotona isi kuulee kymmenistä hurjista laitteista. Karusellivideo saa pienen lapsen hymyilemään. Itsekin hymyilen. Kylläpä kotikaupunkini tarjoaa paljon myös ilmaista koettavaa, enkä edes kiertänyt kuin murto-osan paikoista tänään.

Porinaa kirppareista

Yllättävä rankkasade ajoi mut tänään kirpparille sateensuojaan. Jotenkin sitä ympäristöä katsoi nyt uudistunein silmin - viime kerrasta kun taitaa olla aikaa jo yli puoli vuotta.

Häpeän tunnustaakaan, kuinka hippimekot ja -hameet saivat teinivuosilta tuttua innostumista aikaan. Lähestulkoon sellaista hulluutta, jota ihmettelin mm. Riisutut-sarjan tähtien kohdalla. Järjenjuoksu ei onneksi hukkunut kuolatulvaan: miksen käyttäisi niitä vanhoja retrovaatteitani, jotka toistaiseksi vain pölyttyvät? Niitä, joita silloin vuosia sitten hankin, kun järki oli pelaamassa pinkiponkia.

Aikoinaan shoppailin kirppareilla PALJON. Onneksi nimenomaan siellä, sillä se on halvin keino tyydyttää ostosvimma. Käytän edelleen monia sen ajan vaatteita, korujakin on monet kymmenet tallessa. Ostokäyttäytymiseni oli kuitenkin laatua "ihan kiva paita, ostan kun on niin halpa". On naurettavaa ajatella kirpputorilla säästämäänsä rahaa, jos ei ole ostanut tarpeeseen. Hittoakos siinä muka säästää? No, tarpeen löysin viimeistään nyt vuosia myöhemmin.

Olen aina kokenut käytetyn uutta arvokkaammaksi, mutta en hinnan suhteen. Joku on omistanut tämän tuotteen. Onko se ollut lahja? Kuinka tärkeä tuote on ollut omistajalleen? Mitä tuote osaisi kertoa minulle, jos osaisi puhua? Juuri tästä syystä halusin mm. vihkisormukseni käytettynä. Uutuuttaan hohtavat kaupan tuotteet ovat jotenkin steriilejä ja kylmiä. Niiltä puuttuu elämänkokemus. Niissä tuoksuu kalma.

On toki niitäkin, jotka pitävät käytettyjä vaatteita vain saastaisina (ja niin osa hyi olkoon onkin). Mutta mites ne Hennesin neuleet, joita on sovitettu useita kertoja, shoppailuhien ja -meikin liatessa vaatetta? Moneen kertaan pesty paita tuntuu puhtaammalta kuin kaupan kemikaalitrikoo - huolimatta pesuaineiden myrkyistä. Lisäksi vaatteen laatu on jo näyttänyt kyntensä. Ei ne juuri mainitsemani halpisliikkeen vaatteet ole suotta kaikista edullisimpia myös kirppareilla.

Peikkomamma sai jäädä myymään itseään Bonus Kirppiksen hyllylle.

Yksi kirpparimyyjäryhmä, joka saa irvistysreaktion aikaan, on sellainen voittoa tavoitteleva rihkamamummoliiga. Tänään näin aasialaisia kahviastiastoja, jotka olisi saanut purtua rikki. Hintaa toki oli reippaanlaisesti. Se kun ei ole tyhmä, joka pyytää, vaan...

Kaikenkarvaisia myyjiä löytyy todistetusti ympäri maata ja heitä voi käydä ilmiantamassa. Joko Paskat kirppislöydöt -blogi on kaikille tuttu? Siis aivan huippu! Toisaalta kirppareihin tottumaton saattaa säikähtää ja leimata kirpparit turhan jyrkästi blogia selatessaan.

Eikä kaikki ole röyhkeydestäkään kiinni. Joskus hörähdyksiä aiheuttaa myös kirjoitusvirheet. Kerran Radiokirppiksellä oli korissa teksti "Kakki 0,5 e". Kakkia en kuitenkaan sukkien seasta nähnyt, kai se oli jo myyty. Toisella kerralla samassa puljussa seisoi laatikon kyljessä "Tästä sika halvalla". Ei lähtenyt sika matkaani sillä kertaa, laatikossa oli cd-levyjä.

Kai se niin on, että jokaisella myyntipöydällä on tarjota yllätyksiä ja tarinoita.

Miksi Sinä käyt kirppareilla?

Kun on pakko twerkkaa

Anatuden kesähitti on stereotyyppinen piirros suomalaisesta työmentaliteetista. Työ kun on pakkorasite, joka häiritsee vapaa-aikaa. Ilman rahaa kun ei täällä pärjää.

Voi kun olisi hienoa luopua rahan mahdista. Kyllähän sitä joissain Free Your Stuffin kaltaisissa yhteisöissä tapaakin. Myös nettikirpparit ovat alkaneet ottaa ajatuksesta koppia. Siellä tarjotaan kahviastiastoa koiranruokapussia vastaan. Ei kun hei, tarviihan sitä Pedigreetäkin varten manii. Ja taas sitä mennään. Ei sydämen halust, vaan rahan takii.

Kaikilla ei ole mahdollisuutta valita, mutta kirjoitanpa silti seuraavaa. Jos elämästä kuluu suuri osa töissä, haluaako duuniin asennoitua pakon vai mahdollisuuden kautta? Kaltaiseltani puen-työkuteet-pomppien-päälle työläiseltä tulisi kai yleisen asenneilmapiirin mukaan tukkia turpa.

Turha kai sitä on vähätellä. Rakastan työtäni. Näen palkkavirran vain extrana. Työ antaa sitäkin enemmän: saan arvostusta eri tahoilta, voin kehittyä ja käyttää osaamistani laajasti. Työnkuva itsessään on paras mahdollinen, mitä tällä alalla on tarjota.

Olkoon uutuudenviehätystä tai tietämättömän huutelua. Leipiintyä en aio. Aina sen kipinän löytää jotain kautta. Jos joskus alan naama vakavana laulaa, että taas mennään rahan takii, saa tulla ravistelemaan hartioista.

Antti Tuisku: Rahan takii

Uusimmat säästökeinot

Olen ottanut pari uutta säästökeinoa käyttöön. Ne painivat sarjassa "miksen keksinyt tätä aiemmin".

1. Säästän muovi-, lasi- ja metallijätteille tarkoitetut keräyspussit uudelleen samassa käyttötarkoituksessa. Nämä jätteet ovat - jos ei nyt aivan puhtaiksi nuoltuja niin ainakin - kuivia ja hajuttomia, joten pussitkaan eivät ole kärsineet.

2. Lisäksi roskien keräyspusseiksi kelpuutan edellistä laajakatseisemmin myös mm. muovia sisältävät paperiset leipäpussit. Välihuomautuksena voisin huudella, että koskaan tätä ennenkään ei ole tullut tarvetta ostaa roskapusseja.

3. Kotiin ilmainen Aamulehti kukkiensidontapöydän alta iltaisella kauppareissulla. Siellä näytti olevan iso pino saman päivän näytenumeroita, jotka eivät olleet menneet jakoon näytelehden jakajalta. Saisihan saman lehden yhtä ilmaseksi myös suoraan jakajalta, mutta tapaamiseen sisältyy aina "ryhdy tilaajaksi"-painostus. Häshtäg häpeäntunnustaa.

4. Kaupan salaatin kasvattaminen. Yritys hyvä kymmenen nolla. Parempi onni ensi kerralla.

Ja säästöähän tulee aivan käsittämättömiä summia näillä keinoilla.

R.I.P. Rucola. Ehkä toiseen astiaan istuttaminen auttaisi ensi kokeilukerralla?

Kuukautiskierron vaikutus shoppailuun

Näin tv:ssä mainoksen, jossa mainittiin heräteshoppailun olevan todennäköisempää kuukautiskierron tietyssä vaiheessa. Väite kiinnosti sen verran, että päädyin googlailemaan aihetta. Tottahan se mainos turisi.

Cosmopolitanin artikkeli on koonnut tietoa kaikista kierron vaiheista shoppailun kannalta. Artikkelin taustamateriaalina on ostokäyttäytymisen biologista perustaa käsitelleet tutkimukset. Artikkelin mukaan:

Kuukautisvuodon aikana hormonitasot ovat matalimmillaan, jolloin ostokäyttäytymistä on helpointa kontrolloida. Kauppareissu kannattaa siis ajoittaa kierron ensimmäisiin päiviin.

Vuodon loputtua (n. päivät 5-10) on tarve näyttää mahdollisimman viehättävältä. Hyllyistä valitaan todennäköisimmin meikkejä, alusvaatteita ja koruja.

Ennen ovulaatiota (n. päivät 11-13) itsetunto on kohdillaan ja koettu viehätysvoima tapissa. Tätä kierron vaihetta kannattaa hyödyntää, jos on tehtävä pakko-ostos, mutta mikään ei normaalisti tunnu sopivan ylle.

Ovulaation aikaan on tarve kokea jotain aivan uutta. On se sitten erilainen kenkäpari tai mekko, ostoksen täytyy olla täydellinen. Sinänsä on hyvä lähteä ostoksille kriittisin mielin.

Ovulaation jälkeen (n. päivät 15-20) kroppa valmistautuu raskauteen. Päälle iskee pesintävaihe: rahaa kuluu sisustukseen. Lisäksi kalorintarve kasvaa ja ulkona tulee syötyä todennäköisemmin.

Kierron loppuvaiheessa (n. päivät 21-28) hormonitaso alkaa laskea, mikä masentaa. Kaikki mikä lohduttaa, päätyy ostoskoriin. Nyt ei olla turhan nöpönnuukia. Tämä on se mainoksessakin mainittu vältä ostoskeskuksia -hetki.

Markkinatalous kiittää estrogeenia ja keltarauhashormonia.

Mielenkiintoista ja järkeenkäypää. Luolanaiset ovat varmaan keränneet luonnosta kaiken, mitä nykyaikana haalitaan saldorajat nitisten. En ole koskaan ajatellut, että oma syklini olisi tuollainen. Ehkäpä tunneihmiset ovat herkemmin hormonien vietävissä. Erään tutkimuksen mukaan kierron loppuvaiheen heräteostoskäyttäytyminen koski 153 naista kaikista 443 tutkitusta.

Herää kysymys, miten hormonaalinen ehkäisy vaikuttaa tähän kaikkeen. Kaikista hormonivalmisteista löytyy keltarauhashormonia, jonka pitoisuus on luonnollisesti suurimmillaan ovulaation jälkeen. Voisiko sistustuskärpäsen pistos johtua puhtaasti ehkäisymenetelmästä? Ehkäisyhuuruissa etsitään verhokappoja, salaattikulhoja ja nopeaa ruokaa - löytyikö juuri syy IKEAn suurmenestykselle?

Käy Poliisimuseossa!

Tampereenmatkaajat hoi! Hervannasta löytyy hyvien bussiyhteyksien varrelta mielenkiintoinen Poliisimuseo, jonne ei ole sisäänpääsymaksua.

Emmin pitkään ennen kuin vierailin museossa ensimmäistä kertaa. Ajattelin, että lapseni kitisee rattaissa tylsistyneenä. Paskanmarjat. Poliisimuseo on esimerkillisen hienosti järjestänyt toimintaa eri-ikäisille lapsille. On poliisiasuja päälle puettavaksi, leikkimatto poliisiautoineen, poliisikirjoja, iso vanerinen poliisiauto ja selli roolileikkeihin sekä salapoliisitehtävä. Jo näyttelyyn kuuluva poliisimopo kiinnosti pitkään lastani. Joko tuli maailmanennätys poliisi-sanan käytöstä yhdessä kappaleessa? Hengästyttää ainakin.

Rosvot laskeutuvat Pokelaan - onko poliisi taisteluvalmiudessä?

Kävikin lopulta niin, että lapseni sai minua enemmän irti ensimmäisestä Poliisimuseovisiitistä. Ehdin vain vilkaista nopeasti monipuolista näyttelyä, kun jouduin taas palaamaan järjestyksenvalvojaksi Pokelaan, lastenosastolle.

Toisella vierailukerralla lapsi pysyikin aisoissa aiempaa paremmin. Tutustuin perusnäyttelyssä poliisityön historiaan liikennevalvonnasta identifioimiseen. Työ on sen verran näkyvää, ettei mitään suuria yllätyksiä tullut vastaan. Mielenkiintoista nippelitietoa tuli sen sijaan kyllä.

VRÖÖM, VRÖÖM! Rikolliset telkien taakse ja sitten donitsille.

Näyttelyn parasta antia oli tv:stäkin tuttu rikostutkinta vuosien varrelta. Rikollinen musta mieli kiinnostaa ja kauhistuttaa. Selailin sydän pamppaillen mm. leikekirjaa vanhoista rikosuutisista Oulun seudulla.

Perusnäyttelyn lisäksi Poliisimuseossa on 1,5 vuoden välein vaihtuva erikoisnäyttely. Tällä hetkellä lasivitriinejä koristaa 100 vuoden takaiset esineet sisällissodan kynnykseltä. Ajalta, jolloin poliisiin ei luotettu. Tuon syvemmin en osaa näyttelyä avata, koska lapseni alkoi olla jo liian nälkäinen äidin museovauhdille.

Poliisimuseo Tampereen Hervannassa, osoitteessa Vaajakatu 2. HUOM! Kesaikaan auki tiistaista perjantaihin klo 10-17, la 12-17.

Poliisimuseon kolmas näyttely onkin helposti kaikkien tutustuttavissa. Verkkonäyttely virkapuvuista esittelee univormut 1800-uvulta lähtien. On kiva idea avata nettiin osa materiaalista, varsinkin kun museon aukioloajat ovat niin suppeat. Lisäksi sohvaperunoita ilahduttaa Poliisikissa Aamu, joka somettaa mm. heijastimen käytöstä. Suomen ainoa poliisikissa näkyi Puoli Seitsemän -ohjelmassa juurikin eilen.

Oletko käynyt Poliisimuseossa? Mitä tykkäsit?