Jäikö anaalivaihe kesken?

"Kun henkilöllä on lapsuudessaan traumaattinen tai rankka suolen toimintaa säätelevä vaihe, hän voi kehittää pakkomielteen pidättämiseen. Tämä kehittyy aikuisuudessa kitupiikkeydeksi ja itsekkyydeksi. Kitupiikki on sellainen ihminen, joka päätyy käyttämään muita ihmisiä hyväkseen tavalla tai toisella."

Lainaus on Mielenihmeet-sivuston artikkelista, jossa käsitellään erityisen säästäväistä luonnetta. Lainauksessa on psykoanalyysin (eli Freudin ja muiden satusetien) näkemys saidan persoonallisuuden synnystä. Pilvipäissään tuli selvästi monenmoista mieleen.

Suojaudun aina kuvitteellisella kilvellä ja miekalla, kun luen nuukailuun liittyvää materiaalia, ellei kirjoittaja itse ole ilmoittautunut nuukaksi. Luen rivien välistä naureskelua ja sormellaosoittelua: nuo paskat eivät osaa elää nauttien. Normi on olla tuhlaavainen.

Varauksella luin myös artikkelia, jossa avattiin kitupiikin persoonallisuutta aka sisäistä vankilaa. Varautuneisuuteeni oli syykin. Pelkäsin löytäväni itseni tekstistä. Pelkään, että nuukailuni voidaan jollain mittarilla luokitella sairaalloiseksi, kitupiikkeydeksi.

Norsunperse. Publicdomainpictures.net

Raja terveen ja sairaan välillä on häilyvä. Artikkelin yksityiskohtaiset kuvaukset kitupiikistä tuntuvat osuvan jotenkuten elämääni aina halvasta puhelimesta samojen vaatteiden käyttämiseen. Tärkein kitupiikin piirre kuitenkin uupuu: en tahdo vaivata muita millään lailla. Suhteeni rahaan on myös terveemmällä pohjalla kuin varsinaisella kitupiikillä. En minä pelkää käyttää sitä. Ennemmin taustalla on ajattelumalli "miksi maksan enemmän kun voin saada halvemmallakin". Maksan keikka- tai lentolipuista halvimman löytämäni hinnan, vaikka se olisi satasia. Teen mitä tahdon, eikä raha tule esteeksi.

Enkä ole kärsinyt lapsuudessani ummetuksesta muuten kuin lyhytaikaisesti reissuilla.

Artikkeli pisti miettimään, mikä minua oikeasti ajaa säästämään. Nopeasti tulisi heitettyä, että järjestelmällinen luonne, tarve pärjätä omillaan ja kotoa saatu malli. Unelmia kohti kulkeminen. Entäs ne piilotetut motiivit? Onko suhteeni rahaan kuitenkin ongelmallisempi kuin osaan nähdä?

Vaikeita asioita, joihin saan vastauksen vasta vuosien itsetutkiskelun jälkeen, jos silloinkaan.

Mies, johon hussasin rahani

Olen aiemmin kertonut törsänneeni musiikkilehtiin. 10 euron Metal Hammer - rahasta viis, jos numero sisälsi edes postimerkin kokoisen kuvan Hänestä. Kotona leikkasin kuvan irti ja etsin sille paljaan kohdan seinästä lempibändini muiden kuvien seasta. Bändin laulaja oli se, johon olin korviani myöten kusessa.

Kun lehtien lisäksi ostin kaiken irtoavan bänditavaran, ei ollut ihme, että olin persaukinen. Rahaa riitti kuitenkin mm. lähettää sydänkäpyselleni rakkauskirje ja bokserit (heh). Rakkaus heidän musiikkiaan ja varsinkin laulajaa kohtaan teki elämästäni hitusen verran ihanampaa. Mietin paljon, millaista olisi tavata idolini.

Lopulta rukouksiini vastattiin ja bändi saapui Suomeen. Keikalla itkin silmät päästäni.

Sellaista se fanitus hulluimmillaan on. Elin aivan kuplassa varhaisteininä. Se oli hyvin, hyvin onnellista aikaa. On turvallista valita ensirakkauden kohteeksi kaukainen julkkis, joka ei voi torjua. Idolini kuolema ja bändin hajoaminen sen sijaan olisivat rikkoneet minut täysin.

Onnekseni tämä tapahtui vasta päästyäni hyperfanituksesta jo vuosia aiemmin. Luoja auttakoon kaltaisiani tämänpäivän kuplassa eläjiä.

Aiemmin vanhojen kuvaleikkeiden katselu tuntui haikealta, mutta nyt seassa on surua ja järkytystä. Tunnen, että olisin menettänyt läheiseni, vaikka kyseessä onkin vain suuri idolini vuosien takaa. En voi kuvitellakaan, kuinka paljon pahemmalta omaisista tuntuu nyt.

Tänään osoitan tukeni pukemalla ylleni bändipaidan. Jään odottamaan jännittyneenä, vieläkö minulle niin kotoisa bändi pääsee nousemaan tuhkasta.

Kevyet mullat, Chester Bennington.

Linkin Park -tapetti vuosimallia 2004 tai jotain.

Kirjavinkki: Nuukaillen

Tämä lauantai jää historiaan päivänä, jolloin menetin kalsarikännineitsyyteni. Lisäksi tutustuin ensimmäistä kertaa "oman alani" kirjallisuuteen. Luin Laura Honkasalon "Nuukaillen - eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman" -teoksen.

Olin tutustunut joskus aiemmin kirjailijan tarinaan. Avioeron jälkeen yh-äiti joutui kohtuullistamaan elämäänsä. Oppinsa hän kokosi 200 sivulle, joissa kaihotaan menneitä aikoja. Mummokin kun pärjäsi lapsena vähällä, eikä ihminen ole lajina ehtinyt muuttua. Nykyään kun mennään aina vain korkeammilla panoksilla ja kulutetaan luonnonvaroja minkä ehditään.

Kaikenkattava nuukailuteos.

Honkasalo käsittelee nuukailun eri puolia niin kattavasti, etten jää kaipaamaan enää mitään. Tähteitä, hamstrausta, minimalismia, downshiftausta. Kuluttamisen etiikkaa ja psykologiaa, mainonnan keinoja, sairaalloista piheyttä. On reseptejä ja lainauksia sadan vuoden takaisista säästäväisyyden oppikirjoista. On säästövinkkejä ähkyksi asti. Kaiken tämän kirjailija on saanut koottua yhteen liimaten sopiviin rakoihin tarinoita elävästä elämästä.

Paikoin teksti on hyvin kohtiampuvaa ja ravistelevaa. Vastapainoksi Honkasalo muistuttaa olevansa itsekin vain ihminen ja tekevänsä myös vääriä valintoja. Hän antaa suitsutusta jopa tee-se-itse -blogisteille. Miksi luoda uutta rojua maailmaan? Vain tarve merkitsee.

Kirja vahvistaa tunnetta, joka minulla on ollut jo pitkään: olen saavuttanut melko korkean tason kulutustottumuksissani. Silti vielä on paljon kehittymisen varaa. Eettiset ja ekologiset valinnat sekä tavaroiden karsinta ovat heikkoja kohtiani. Myöskin tekstiilinhuolto tuntuu rakettitieteeltä. On sentään koko loppuelämä aikaa oppia.

Honkasalo on kohdistanut tekstinsä lähinnä naislukijoille.

Listasin talteen muutamia vinkkejä kirjasta:

• Sisäelimet ovat halpoja ja on oikein käyttää ruhosta kaikki ravinnoksi kelpaava. (Ajatuksena kuitenkin oksettaa. Maksaa ja vatsalaukkua olen maistanut, enkä tykännyt.)
• Päiväkodin herkkuani helmipuuroa pitäisi tehdä taas vuosien jälkeen, resepti löytyy kirjasta
• Mm. bataatista saa idätettyä kauniin huonekasvin. Myös hedelmien siemenet kannattaa hyödyntää
• Kosmetiikassa on puhtainta käyttää tuotteita, joita voisi vaikka syödä. Toimisikohan leivinsooda todella deodorantiksi?
• Hitusen liian suuriin kenkiini voisin ostaa pohjalliset. (Miksen tätä ennen keksinyt?)

Minimalistivuorokausi

Otimme vastaan viikonlopun helteitä Haukanhiedan telttailualuella.

Ihminen tulee toimeen hyvin vähällä. Telttavermeet, trangia, ruokaa ja vesipullot. Vaihtovaatteet, hygieniatarpeet. Lapselle hiekkaleluja, miehelle ristikkolehti, minulle romaani. Montakohan yötä olisi mennyt näin?

Karhunkierros oli aikanaan mieletön kokemus. Parisuhdeterapiaa parhaimmillaan. Vain me kaksi ja seuraava määränpää 20 kilometrin päässä. Neljä päivää kannoimme jalkapelillä kaiken sen, mitä ihminen tarvitsee. Kotona meitä odottivat tuskastuttava hilavitkutinarmeija ja facebook.

Riisutut-kokemuksen lisäksi eräjormailu on hyvä vaihtoehto pienen budjetin matkaajille. Kotimaassa reissaaminen tuntuu älyttömän kalliilta, varsinkin kun on juuri palannut kotiin viikon takaiselta Puolan reissulta. Vain kahden tunnin lentomatkan päästä avautui edullinen elämä. Tulipahan syötyä ulkona taas koko vuoden edestä. Nimimerkillä + 5 kg.

Haukkajärven rannalta, läheltä Helvetinkolua. Blogin kirjoittaja on jo lampaansa laskenut kuvaa otettaessa.