Lainaus on Mielenihmeet-sivuston artikkelista, jossa käsitellään erityisen säästäväistä luonnetta. Lainauksessa on psykoanalyysin (eli Freudin ja muiden satusetien) näkemys saidan persoonallisuuden synnystä. Pilvipäissään tuli selvästi monenmoista mieleen.
Suojaudun aina kuvitteellisella kilvellä ja miekalla, kun luen nuukailuun liittyvää materiaalia, ellei kirjoittaja itse ole ilmoittautunut nuukaksi. Luen rivien välistä naureskelua ja sormellaosoittelua: nuo paskat eivät osaa elää nauttien. Normi on olla tuhlaavainen.
Varauksella luin myös artikkelia, jossa avattiin kitupiikin persoonallisuutta aka sisäistä vankilaa. Varautuneisuuteeni oli syykin. Pelkäsin löytäväni itseni tekstistä. Pelkään, että nuukailuni voidaan jollain mittarilla luokitella sairaalloiseksi, kitupiikkeydeksi.
 |
| Norsunperse. Publicdomainpictures.net |
Raja terveen ja sairaan välillä on häilyvä. Artikkelin yksityiskohtaiset kuvaukset kitupiikistä tuntuvat osuvan jotenkuten elämääni aina halvasta puhelimesta samojen vaatteiden käyttämiseen. Tärkein kitupiikin piirre kuitenkin uupuu: en tahdo vaivata muita millään lailla. Suhteeni rahaan on myös terveemmällä pohjalla kuin varsinaisella kitupiikillä. En minä pelkää käyttää sitä. Ennemmin taustalla on ajattelumalli "miksi maksan enemmän kun voin saada halvemmallakin". Maksan keikka- tai lentolipuista halvimman löytämäni hinnan, vaikka se olisi satasia. Teen mitä tahdon, eikä raha tule esteeksi.
Enkä ole kärsinyt lapsuudessani ummetuksesta muuten kuin lyhytaikaisesti reissuilla.
Artikkeli pisti miettimään, mikä minua oikeasti ajaa säästämään. Nopeasti tulisi heitettyä, että järjestelmällinen luonne, tarve pärjätä omillaan ja kotoa saatu malli. Unelmia kohti kulkeminen. Entäs ne piilotetut motiivit? Onko suhteeni rahaan kuitenkin ongelmallisempi kuin osaan nähdä?
Vaikeita asioita, joihin saan vastauksen vasta vuosien itsetutkiskelun jälkeen, jos silloinkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti