Vaihe 1: Vanhempien varassa
Hieman ikää saatuani aloin käydä lähikaupassa kavereiden kanssa silloin tällöin ostamassa Spice Girls -purukumitikkareita. Niitä persikan makuisia. Rahaa sain pyytämällä vanhemmiltani ja keräämällä satunnaisia panttipulloja teiden varsilta. Samat tienaamismenetelmät jatkuivat läpi lapsuuden. Ikinä en saanut viikko- tai kuukausirahaa puhumattakaan palkkiosta hyvästä koulumenestyksestä. Vaikkei raha-asioita vatvottu minun kuulteni, ymmärsin, ettei rahaa ollut käytettävissä äärettömästi. Aina ei kolikoita heltynyt, jos vanhempani kokivat suunnittelemani ostokset turhiksi.
Vaihe 2: Himoshoppaus
Rippilahjarahat olivat ensimmäinen isompi summa, jonka saatuani koin persaukisuuteni päättyneen. Kai se rahan määrä jotenkin sokaisi, en tiedä. Tänä päivänä kadun esimerkiksi musiikkilehtien ostamista 300 e edestä, mutta ne olivat silloin hyvin tärkeitä. Pyöräilemällä kirppareille ja ostamalla vaatteeni sieltä tein säästöä sen verran, että pystyin haalimaan suuren lehtivaraston. Tuolta ajalta ei jäänyt paljon kahisevaa sukan varteen - yllätys sinänsä, mutta sentään käytän monia tuolloin hankituista vaatteista edelleen.
Tein paljon keikkatöitä asuessani vielä perheeni luona. Varakkuuteni suureni entistä enemmän ylioppilasrahojen myötä. Samaan aikaan, huomaamattani, käsittämätön ostohimoni alkoi hiipua. Ilmeisesti se puoli minusta oli tyydytetty. Enää ostin vain tarpeeseen ja sillä tiellä olen vieläkin.
Vaihe 4: Säästöillä näkkäriä
Yo-juhlien jälkeen statukseni muuttui pian avopuolisoksi ja korkeakouluopiskelijaksi. En kokenut jääväni mistään paitsi (opiskelija)elämässä, koska olin saanut tarpeeksi säästöön ja tein keikkatöitä. Nuukailuni pääsi kunnolla valloilleen vasta nyt, kun olin vastuussa taloudesta yhdessä mieheni kanssa. Nuukailumme vuoksi säästöistä riitti mm. puolivuosittaisiin ulkomaanmatkoihin. Aloin arvostaa ihan uudella tavalla kaikkea, mitä lähipiirimme tahtoi meille antaa. Lapsuudessa vieroksumani herukkamehu nousi arvoasteikolla yllättäen niin, että olin jo seuraavana kesänä poimimassa pylly pitkällä marjoja mökkimme puskista.
Vaihe 5: Pohjavisiitti
Säästöni hupenivat lähes täysin vuosi ennen valmistumistani. En ottanut silti pikavippiä, en edes opintolainaa. Tilinauha tuli juuri sopivasti ennen seuraavaa vuokranmaksua. Muussa tapauksessa olisin ollut ensimmäistä kertaa kusessa raha-asioineni. Yleensä kai pohjalla käyminen aiheuttaa elämäntapojen uudelleentarkastelua. Tässä tapauksessa ainoaksi muutokseksi jäi se, että otin vastaan palkkatyön, vaikka olin suunnitellut tekeväni vain vapaaehtoistöitä seuraavat kuukaudet.
(Paluu vaiheeseen 4)
Valmistumiseni jälkeen olen ollut vain kotiäitinä. Tuloni ovat nyt huonommat kuin opiskeluaikana, vaikka enemmän olen kuullut puhuttavan opiskelijoista köyhänä kansanosana. Ennustan alle vuoden päähän tilini tyhjentymisen, joten töihin on hivuttauduttava. Vaiheen 3 toistaminen on nyt lyhyen ajan tähtäimessä, minkä rinnalla alkaa myöhemmässä elämänvaiheessa vielä kulkea...
...vaihe 6: Ekohippeys
Tämä on elämäni suunta. Uskon, että vuosien päästä ollessani varakkaampi nuukailun pääpaino vaihtuu hiljalleen penninvenytyksestä kestävään kuluttamiseen. Alan suosia kasvisruokaa ja lähellä tuotettua. Kierrän muovituotteet ja Bangladeshilaisvalmisteiset tekstiilit kaukaa. Teen jo nyt toisinaan valintoja ekologisuus ja eettisyys etunenässä, mutta syventymisen varaa on vielä paljon. Ihanaa, että minulla on koko elämä aikaa oppia.
Missä polun vaiheessa sinä kuljet, vai kuljetko omia polkujasi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti