24.4.2017

Tarvitseeko ihan kaikenlaista syödä?

Kuvan ruoka ei liity tapaukseen, mutta sopii aiheeseen. Vuosia sitten tuli baari-illan jälkeen vain heitettyä äkkiä jotain kypsymään. Näky oksetti niin, että piti kuva ottaa. Tuo oli herkullista valmiina, kun jauho oli muuttunut juustokastikeeksi.

Otin tänään töihin evääksi lasagnepiltin, jonka hankimme lapsellemme reissun päällä. Eipä se hänelle kelvannut, totesi vain että yäk. Avattua ateriaa en tietysti voinut jätteisiinkään heittää. Siispä pakkasin sen työlaukkuuni ja vetäsin kitusiini ruokatunnilla.

Mikä ihme pilteissä niin kuvottaa? Kyllä noita hedelmäsoseita syö mielellään, mutta lihavauvanruuissa on jotain, mikä pistää välttelemään. Onko se mieto maustaminen? Rakenne? Ajatus lihasta kuukausitolkulla lasipurkissa? Pakkohan sen on kelpo ruokaa olla, kun sitä saa lapsellekin syöttää.

Olen elänyt tämän ongelmani kanssa jo pitkään. Mikähän rippikoulutapahtuma se oli kun yksi ryhmästämme söi siinä kirkkomaalla lihamakaronipiltin kylmänä. Siis kylmänä. Vieläkin puistattaa.

No, lämmitin tietysti oman annokseni, lisäsin suolaa ja peitin makua kurkulla. Selvisin ilman yökkäilyä. Silti mietin, että kaikkea sitä tuleekin syötyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti