Erilaisin silmin katsominen on konkretisoitunut nyt isyyslomalla siten, että mieheni käy kaupassa harva se päivä "koska ei ole mitään syötävää". Tämä tietysti on vaikuttanut siihen, että ruokaan on kulunut enemmän mieheni ollessa puikoissa. Itse tuhahtelen silmät pyöreinä, kun olisimme päässeet nälästä ilman ylimääräistä kauppaanraahautumista. Olen siis kaapinjämäpäivällisen puolestapuhuja, mutta puuropäivät eivät silti kuulu arkeemme.
 |
| Miten olisi riisin lisukkeeksi kananmunaa ja hernemaissipaprikaa? Tai couscousporkkanapihvit tomaattikastikkeella? |
En sanoisi, että taustalla vaikuttaa niinkään ruoanlaittotaidot. Itselleni ravinnoksi kelpaa luovempi, mössöisempikin tuotos, josta on gourmet kaukana. Miehelleni - eh - ei kelpaa.
Uskon, että pääsyy piilee siinä, että olemme niin erilaisista perheistä. Oma perheeni on ollut niukkavaraisempi ja kaapinpohjat on käyty tarkkaan läpi. Anoppilassa taas on parikin ruokalajia jälkiruokineen tarjolla, meni sinne yllättäen tai ei.
Kaiken kiukustumiseni keskellä ajattelen, että tasapainotamme toisiamme hyvin. Nuukailun ja mielitekojen suhteen tulos on plus miinus nolla. Onhan se sentään parempi kuin miinus miinus tai plus plus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti