6.5.2017

Nuuka maailmalla

"Älä matkusta" on yksi kohtaamistani säästövinkeistä. Säästäähän se, jos katselee vain niitä tuttuja tapetteja, mutta pääni vaatii noin puolivuosittaista tuulettumista Suomen rajojen ulkopuolella. Pari viikkoa sitten olimme päivän Tukholmassa. Viime halloweenin vietimme kahden viikon mittaisella Keski-Euroopan tripillä.

Matkustaminen on itselläni yksi syy nuukailla arjessa. Pienillä opiskelijatuillakin eläessä kiersimme mm. ympäri Skotlantia, Saksaa ja Kiinaa. Paljon olisi kokematta, jos tapana olisi ollut syödä ulkona viikottain tai ostaa uusi mekko joka juhlaan.

Sen lisäksi, että matkaan lähteminen vaatii rahan säästämistä, tulee myös reissussa tehtyä paljon valintoja nuukuus edellä. Kuitenkaan mitään oikeasti kiinnostavaa ei jää näkemättä siksi, että rahaa pitäisi säännöstellä. Nuuka luonne puskee esiin matkan sunnittelusta lähtien tähän malliin:

Kohtaaminen jossakin päin Guagyuania, Kiinaa.

  • shoppailumatka - mikä se on? Reissun päällä riittää, kun pääsee haistelemaan vierasta maata ja kulttuuria sekä syömään paikallista ruokaa. Parhaimmassa tapauksessa tutustuu paikallisiin sekä nauttii säästä ja hetkistä. Kyllä sitä jonkun tarkkaanharkitun matkamuiston voi ostaa pakollisten tuliaisten lisäksi, jos oikein revittelemään ryhdytään.
  • alhaisen hintatason matkakohteen valinta. Suomalaiselle ei ole mikään mission impossible.
  • hintavertailu lentoa hankkiessa. Lähes poikkeuksetta meidät on lennättänyt Ryanair tai Norwegian. Tampereelta kun lähtee, ei tarvitse lisätä hintaan Helsinkiin kulkua. Budapestiin kun lentää muutenkin halvemmalla kuin köröttää bussilla armaaseen pääkaupunkiimme.
  • matkaan vain yksi reppu käsimatkatavaroissa. Käsipyykillä selviää. Lapsen kanssa matkustettaessa tämä ei enää onnistunut, vaikka mm. vaipat ostettiin paikan päältä.
  • hintavertailu myös kulkuvälineitä valitessa. Vaivaa se toki vaatii, kun tutustuu tsekkiläisiin junayhteyksiin. Uskon, että penniä venyttämällä näkee enemmän sitä aitoa elämänmenoa. Eihän ne paikalliset mummotkaan takseilla suhaa edestakaisin.
  • matkustaminen turistisesongin ulkopuolella. Esimerkiksi syksyn reissulla kallein majapaikka maksoi 24 euroa yöltä kolmelta hengeltä. Eikä todellakaan ollut mikään murju! Kun tulee kierreltyä paljon ulkosalla, ei ole niin väliä, miltä se huoneisto näyttää. Paitsi lapsen kanssa vaatii kodinomaista yösijaa (mitä tuo 70 neliön kolmio olikin).
  • tuttujen luona yöpyminen. Ei sitä muuten voisi niin paljon viettää aikaa yhdessä. Vastavuoroisesti on hienoa majoittaa myös heitä.
  • kiertely turistialueiden ulkopuolella. Linnat sun muut turistikohteet ovat usein yläkanttiin hinnoiteltuja ja kuitenkin sitä samaa paskaa joka kerta.
  • patikointiretkiä luontoon matkakohteessa. Näkee sellaisia maisemia, joita Suomessa ei tule vastaan.
  • oma keittiö majapaikassa aamu- ja iltapalaa varten. Pieneen nälkään helppoa ja nopeaa syötävää niinikään Lidl-hinnoin. Pidemmillä reissuilla ollaan tehty omassa keittiössä parit spaghetti bologneset, kun alkaa ravintolaillalliset tursuta korvista.
  • eipä se ulkona syöminenkään ihan vararikkoon vie. Liekö syynä turistisesongin ulkopuolinen matkustaminen, kun kolmen ruokalajin illallinen maksoi palttiarallaa 12 euroa kaljoineen. Silti yksi ravintolakäynti per päivä riittää hyvin. Suomessa ei hetkeen kaipaakaan ulkona ruokailua.

Ehkä olisin voinut antaa kliseevaroituksen. Menkööt nyt tällä kertaa näin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti