Vieläkö saan nuukailla?

Töiden aloittamisesta on nyt muutama kuukausi, ja sinä aikana olen huomannut alkaneeni hävetä omaa elämäntapaani. Häpeän ajaa 25-vuotiaan ruostekoslan pois parkkialueelta. Häpeän kaivaa vanhan simpukkaluurin taskustani. Häpeän köyhäillä samalla kun säästötilille jää yli tonni kuukaudessa.

Nyt olisi varaa elää vaikka kuinka leveästi. Päivittää auto ja puhelin, syödä usein kalliita illallisia, olla massaa. Enää ei ole pakko nuukailla, mutta nuukailenpa kuitenkin.

Onhan asuntosäästäminenkin hyvä syy lueskella Niksi-Pirkkaa. Miksei se sitten tunnu yhtä oikealta syyltä nuukailla kuin kotihoidontuki ainoana tulonlähteenä?

Enpä olisi uskonut joutuvani tällaisen kriisin äärelle työelämään siirtyessäni. Lyhyen tähtäimen unelmissani on edelleen omakotitalo, minkä eteen on tehtävä päivittäin valintoja. Nuukailu on vahva osa persoonaani ja tämä ihmeellinen häpeävaihe pitää vain elää läpi.

Mitä pussywagoniin ja nokialaiseen tulee, ne menevät vaihtoon vasta siirtyessään ajasta ikuisuuteen. Vai koittaako häpeän tunne kertoa, että pitäisi laittaa rahaa palamaan?

publicdomainpictures.net