Jaksossa osa riisutuista lähti shoppailemaan - tai siis hypistelemään. Ohjelman säännöt kieltävät rahan käytön muuhun kuin ruokaan. Sarjan henkilöitä vapaasti lainaten:
Endia: "Voi vitsi miten ihania meikkejä! Mä oon kyllä säästäny tähän mennessä jo monta sataa kun on tää rahankäyttökielto. En mä tätäkään meikkiä varmaan käyttäis ku kerran, mut se ois kiva ostaa."
Kristoffer: "Vau mitkä shortsit! Nää mä haluun."
Miesystävä: "Eiks sulla oo niitä jo aika monet?"
K: "Varmaan yli kolmetkymmenet. Mutta ei just tälläsiä."
Mitä mä just näin? Miksi ne toimii tuollain? Ja suurin ihmetyksen aiheeni: miksen itse koe mitään tällaista? Olenko ylittänyt jonkun maagisen rajan, joka sarjan henkilöillä on vielä edessä? Vai olenko tukahduttanut itsestäni jonkin puolen, joka normaalisti löytyy meistä vakioasetuksena?
 |
| Herra K ja hänen 78 (!) vyötään. Kuvakaappaus osoitteesta katsomo.fi/riisutut. |
Eiköhän kulutuskäyttäytymiseen vaikuta eniten se, onko käskynhaltijana järki vai tunteet. Kuluttamista ohjaa riisutuilla jokin muu kuin järki. Toisessa ääripäässä juurikin se sanelee liikaa. Varmaan tämäkin jakauma noudattaa Gaussin käyrää pienen prosentin kansasta heilutellessa lippuja ääripäissä. Itse en ole ääri-ihminen, mutta järkisellainen kyllä. Olen vuosien varrella liukunut käyrällä vain nuukempaan suuntaan, mutta en myöskään istuta leveää ahteriani raha-arkun päällä.
Teini-iässä annoin vielä palaa hetken mielijohteesta. Shoppailin vähintään kerran viikossa kirppareilla ja aina löytyi kotiinviemisiä. Tarpeellisuudella ei ollut niin väliä - ajan kanssa näki kuinka mikäkin tuli käyttöön. Luovuin tavasta, mutta pieniä retkahduksia sattuu joskus edelleen. Viimeksi syksyllä heräteostin Anttilan konkurssimyynnistä Stam1nan cd:n ja kirpparilta kahden euron villatunikan. Sen sijaan jaksossa näkemääni kulutusvimma on jotain käsittämätöntä.
Eiköhän elämän tarkoitus ole onnen saavuttaminen. Sitä kohti jokainen tarpokoon miten parhaaksi näkee. Toki riisuttujen tapauksessa elämäntavan täyskäännös on tarpeen, koska äärimmäinen toiminta, liittyi se sitten mihin tahansa, ei tee ketään onnelliseksi (nimim. keittiöpsykologi). Kitukuukauden aikana he ehkä tajuavat vääristyneet ajatusmallinsa tai mitä nyt onkaan sairaalloisen kuluttamisen taustalla.
Olen onnellinen kulut(tamattomu)ustottumusteni kanssa. Saan enemmän mielihyvää säästetystä viiskymppisestä kuin ei-niin-tarpeellisista lenkkareista, joihin tuhlaisin samaisen setelin. Pelkkä hypistely riittää hyvin, kun olen toisten mukana universumin tylsimpänä shoppailuseurana. Tosin hypistelyynkään en ole kokenut tarvetta sitten syksyn.
Onko kukaan nähnyt puuttuvaa shoppailupalastani? En kaipaa takaisin, jos löytyy. Löytäjä saa pitää omalla vastuulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti