Meikitönnä

Eilen oli taas sellainen erikoispäivä, että tulin töhrineeksi lärviäni. Normaalisti arjessa en jaksa välittää yhtään meikkaamisesta, mutta juhliin tahdon ehostautua edes vähän. Ripsaria, kulma- ja valokynää, meikkivoidetta, that's it.

Toisaalta ihailen heitä, jotka osaavat eri värkein tuoda kasvoistaan parhaat puolet esiin. Kuitenkin maskin peittoon jää täysin erinäköinen ihminen. Voi syntyä iso kynnys lähteä ilman meikkiä ihmisten ilmoille.

Ett ögon. Tarkennus pielessä kuten katseessakin.

Voisinhan itsekin haahuilla vähemmän kummituksen näköisenä. Edes hiukan jotain lätkiä naamaan aamuisin. Tässä asiassa nostan mieluummin kädet pystyyn. Ei kiinnosta. Ei jaksa. Jospa nukunkin vähän pidempään. Kuitenkin tihkusateessa pyöräillessä olis kaikki poskilla. Ja se uusin riesa: allergiaoireilu.

Eilenkin alkoi kirveltää silmiä niin maan perkuleesti. Joko on ripsarissa tai silmissä vikaa. Syytän jälkimmäistä. Oon huomannu herkistyneeni muullekin kosmetiikalle. Ohuessakin hajuvesipilvessä tuntuu, ettei happi kulje. Deodoranttia karvakainaloon ja baanalle, kuuluu mottoni. Näkyy kukkarossakin.

No, kasvorasvaa ehkä myös. Perin äidiltäni tälläsen aknenaaman. Etelän auringossa iho innostui nostattamaan ah-niin-kauniita näppyjäkin. Kiva olis ku posket näyttäis vauvan pyllyltä. Ehkä joku päivä löytyy joku tuote, joka tekee ihmeitä. Käytetään nyt entiset purnukat loppuun ja kattellaan sit uudestaan.

Kaiken saa kuitattua sillä, ettei katsele peiliin kuin tarkastaakseen, jäikö parsakaali roikkumaan hampaanväliin. Tai onko tukka jo ihan harakanpesänä. Jos kerran kelpaan itselleni tällaisena, ottakoon muutkin minut vastaan sellaisena kuin oon.